Kansallisooppera: Turandot

                         

Olin jonkin aikaa takaperin Helsingissä katselemassa ja kuuntelemassa Puccinin oopperan nimeltä Turandot. Ooppera toimii kohtuullisen hyvänä ajanvietteenä pariskunnalle, jonka toinen osapuoli kaipaa musiikkia ja toinen tarinaa. Minä valitsin tämänkertaiseksi Turandotin, koska siinä on yksi harvoista minulle tutuista oopperabiiseistä eli Nessun dorma, ja koska siinä on suhteellisen onnellinen tarina joka ei pääty siihen, että kaikki kuolevat, tappavat toisensa tai ajautuvat hulluuteen.

Turandot kertoo kiinalaisesta prinsessa Turandotista, jolla on jonkin menneisyyden esiäidin kurjan kohtalon takia päähänpinttymä mestata kaikki kosijaehdokkaat, jotka eivät selviydy hänen asettamastaan kolmesta arvoituksesta. Alussa Persian prinssi menettää päänsä, mutta se ei estä komeaa muukalaista haaveilemasta Turandotista. Calaf (ah, niin perinteinen miessankari!) päättää voittaa Turandotin itselleen siitä huolimatta, että hänen raihnainen isänsä ja häneen rakastunut orjatyttö yrittävät estellä. Calaf onnistuukin suoriutumaan Turandotin arvoituksista, mutta mimmi ei haluakaan mennä muukalaisen kanssa naimisiin. Calaf ei halua pakottaa Turandotia ihan niin vain naimisiin kanssaan vaan lupautuu kuolemaan, jos Turandot selvittää yön aikana hänen nimensä. Tätä seuraa muun muassa orjatytön kidutus ja se hieno Nessun dorma sekä muuta hauskaa ja lopulta kaikki päättyy feministien kauhuksi siihen, että Calaf pusuttelee Turandotin kanssa ja neitokainen menettää sydämensä urholle, eikä paljasta tämän kertomaa nimeä valtakunnalle vaan menee urhonsa kanssa naimisiin.

Giuseppe Adamin ja Renato Simonin libretto ja koko Turandotin stoori on ehkä maailmankaikkeuden kliseisin rakkaustarina ja väitän, että juuri siksi se toimii. Oopperaksi tämä on viihdyttävä siksikin, että se päättyy (ainakin romantikon mielestä) onnellisesti, ja siinä on hassut senaattorit Ping, Pang ja Pong. Tosiasiassa tekisi mieli Turandotin pohjalta pähkäillä enemmänkin tällaisten kohtuu universaalien romanttisten juonikuvioiden käyttöä ja sitä onko tällainen tarina ihan kamalaa naissukupuolen alistamista vai pelkästään hitsin toimiva juoni, jota voi käyttää missä vain, milloin vain, musiikilla höystettynä tai ilman.

Musiikista ja muusta oheissälästä ymmärrän sen verran, että saatan kehua orkesterin kuulostaneen hienolta, laulajien komealta ja vaatteiden ja lavastusten olleen häikäiseviä. Oopperassa on myös se hauska pointti, että kaikki laulajat eivät välttämättä ole näyttelijöitä, mutta joskus nämä asiat kohtaavat ja varsinkin Turandotissa Calafin ja tämän orjatytön laulaja/näyttelijäsuoritukset olivat hienoja vaikka myönnän ihan auliisti etten asiasta mitään ymmärräkään. Nautin joka tapauksessa kokemuksesta suunnattomasti. Aikaisemmista oopperakokemuksistani vain Carnen yltää kilpailemaan Turandotin kanssa muiden jäädessä kauas jälkeen. Turandotin etu Carmeniin verrattuna oli se, että jälkimmäisessä oli outoa hengailua ja lauleskelua tallissa ja kujilla, kun taas Turandotin juoni kulki eteenpäin kuin juna ja koko ajan tapahtui. Ja vain Persian prinssi menetti päänsä...

Suosittelen oopperassa käyntiä kaikille niille, jotka eivät ole sitä ennen kokeilleet ja jotka pelkäävät sen olevan tylsää, kiduttavaa ja kummallista. Turandot on ihan ehdoton juttu kaikille kliseisten romanssien ystäville!