Hyväpaha kirjabloggari identiteettikriiseilee ja harrastaa yhteistyökuvioita

Kirjablogimaailmaa on kuohuttanut viime päivinä Nyt-liitteen artikkelista alkunsa saanut keskustelu, jossa pohdittiin kirjablogien roolia osana kirjallisuuden kenttää. Aiheesta on kirjoitettu viime päivien aikana jo useammassakin blogissa, joten varmasti kaikki kirjablogimaailmassa pyörivät tietävät mistä on kyse. Minä en yleensä laiskuuttani tartu mihinkään päivänpolttaviin aiheisiin, mutta tässä tapauksessa muutaman päivän asiaa mietittyäni ilmeni "se koira älähtää johon kalikka kalahtaa" -efekti ja ajattelin avautua aiheesta muutaman rivin siinä samalla, kun kerron Vinttikamarin pienoisesta yhteystyöproggiksesta.

Kirjablogin pitäminen on kiva harrastus, omien lukukokemusten jakaminen ja muistiinlaittaminen. Minulla koko homma sai alkunsa yksityisestä blogista, jonne pääsi vain muutama lukija. Halusin vain laittaa ylös lukemani, jotta voin palata kirjoihin myöhemminkin ja vaikka vertailla lukukokemuksia keskenään. Blogi muuttui julkiseksi ja jossain vaiheessa se alkoi olla muutakin kuin omien lukukokemusten subjektiivinen jätekasa. Suurin järkytys oli se, että oikeasti joku kirjailija saattaa tulla lukemaan avautumisiani. Jossain on joku ihminen, jota kiinnostaa se, mitä minä kirjasta ajattelen. Se laittoi miettimään miten korrektisti asioita kannattaa sanoa.

Minä olen vähän naiivi tyyppi. Se tosiasia, että kirjapiireissä liikkuu myös raha, on ollut juttu, jonka olen koko ajan halunnut vain siirtää taka-alalle. En ole halunnut ajatella koko asiaa. Itse kirjoittamista harrastavana ihmisenä tiedostan kaikenlaisen palautteen merkityksen ja olen vain ajatellut, että jonkun kirjailijan mielestä voi olla kiva, jos raapustan romaanista muutaman sanan ja nostan esille sellaisia juttuja jotka ovat olleet minusta onnistuneita tai epäonnistuneita. En ole ajatellut, että hyvä tai huono kritiikki voi vaikuttaa ostopäätökseen, johdatella lukijoita tietyn genren pariin tai jopa vaikuttaa negatiivisesti kirjan myyntilukuihin. Eihän minulla ole mitään valtaa. Olen vain lukija.

Vain on vaarallinen sana. Blogeissa kirjoitellessa ei tule aina ajatelleeksi, että "henkilökohtaisena lukupäiväkirjana" alkanut raapustelu on oikeasti julkista, ja jokainen kirjoitettu sana jää olemaan ja elämään. Kirjablogeilla on valtaa. Olen huomannut saman asian myös oman lukuharrastukseni kohdalla. Olen alkanut lukea entistä enemmän uutuuksia, ja pyrkinyt kirjoittamaan sellaisista kirjoista, joiden olen kuvitellut kiinnostavan lukijoita. Olen huomannut, että kirjabloggarikollegoilta tulee kommentteja lähinnä uutuuskirjoja koskeviin postauksiin. Vanhemmista kirjoista kertoviin postauksiin ei kommentoida, eikä niistä synny keskustelua (tämä koskee tietysti omaa blogiani, en tiedä mikä on tilanne toisaalla). Mutta: vanhempia kirjoja käsittelevät postaukset ovat jostain syystä silti blogini luetuimpia! Vuorovetten prinssi, Tuulen viemää, Salainen puutarha. Ne kiinnostavat satunnaisia kulkijoita, jotka poikkeavat mutta eivät jää juttelemaan.

Mutuhuttuilevana kirjabloggaajana kriiseilen erityisesti siitä, että en itse ymmärrä sitä merkitystä, joka kirjoittamallani arvostelulla voi olla. Minä en osaa ajatella kustantamoja, vaan niitä kirjailijoita, joiden teoksia kommentoin. Asiaa ei helpota ollenkaan se hentoisen keväänvihertävä valo, jota eräs kustantamo osoitti omaa käsikirjoitustani kohtaan. On kriisin paikka miettiä, voinko hyvällä omallatunnolla edes anonyymisti kirjoittaa arvosteluita kirjoista, jos samaan aikaan työstän omaa käsikirjoitustani, joka ehkä joskus päätyy kansiin. Myös arvostelukappaleet arveluttavat. Toistaiseksi olen kirjoittanut muutamista kustantamoilta tai omakustantajilta saaduista kirjoista, mutta en ole edes tullut maininneeksi mistä kirja on minulle päätynyt! En ole ajatellut, että sillä olisi mitään väliä. Loppupeleissä aika monella asialla on väliä.

Kaikenlaisen kriiseilyn keskellä Vinttikamari virkistyy yhteystyökuviolla, johon ei liity mitään kaupallista eikä hämärää. Kirjoittava ystäväni Susi Hukkateillä -blogista harrastaa tarinoiden keksimisen lisäksi lukemista, mutta ei saa mahdutettua kirjoja koskevia ajatuksiaan omaan blogiinsa. Olen luvannut Sudelle vieraskynän paikan Vinttikamarissa aina, jos hänen eteensä sattuu jokin sellainen kirja tai kirjallisuuden ilmiö, josta hän erityisesti haluaa sanoa jotakin. Lähipäivinä luvassa ajatuksia Annukka Salaman Käärmeenlumoojan henkilöhahmoista.

Yhteistyökuvion lisäksi olen päättänyt ottaa blogien saamasta kritiikistä opikseni ja kirjoittaa myös niistä kirjoista, joista olen aikaisemmin jättänyt kertomatta, koska olen ajatellut, että "ei ne kuitenkaan ketään kiinnosta". Tänä kesänä Vinttikamarissa nääs luetaan runoja ja ehkä myös pohditaan kansalliseepoksia sekä kaikkea tomuista ja aikansa elänyttä! Ehkä myös jotain tuoretta ja mediaseksikästä, mutta sitä en lupaa...