Recent Posts

lauantai 16. maaliskuuta 2013

Vinttikamarin talvinen kevätarvonta!


Karkoitetaan Vinttikamarin hiljaisuutta talvisella kevätarvonnalla!

Minä olen ollus laiska bloggaaja pitämään minkäänlaisia arvontoja tai muita sosiaalisia häppeningejä. Vinttikamari ei ole juhlinut vuosipäiviä eikä viettänyt teemaviikkoja. Täällä on lähinnä vain luettu ja välillä hiukan kirjoitettu, mutta likimain kaikki muu kirjablogimaailmaan liittyvä oheistoiminta on jäänyt vain suunnittelun asteelle. Pyytelen anteeksi kevättalven blogihiljaisuutta ja järjestän Vinttikamarin olemassaolon ihkaensimmäiset perinteiset blogiarpajaiset!

Arvonnan säännötkin ovat ne perinteiset kolmen arvan menettelyllä toimivat. Kommentoimalla yksi arpa. Kommentoimalla ja linkittämällä kaksi. Kommentoimalla, linkittämällä ja lukijaksi kirjautuneena/kirjautumalla kolme. Jälkimmäiset valinnaisessa järjestyksessä, mikäli se tällä humanistilogiikalla niin toimii. Kerro monellako arvalla olet mukana!

Osallistumisaika päättyy 31.3. ja arvonnan tulokset julkistetaan heti tulevalla viikolla!

Ja mitä on palkintona?

Blogiani lueskelleet ovat ehkä tietoisia siitä, että lukemisen ja kirjoittamisen lisäksi hyppysissäni tanssahtelee usein neulepuikkoja. Tammikuussa tekemästäni Kirjojen inspiroimaa -käsityöpostauksesta innostuneena neuloin arvonnan voittajalle Bellan lapaset, joiden esikuva löytyy siis Stephenie Meyerin romaaniin perustuvasta Houkutus -elokuvasta. Alkuperäiset lapaset ovat mielestäni tumman vihreät, mutta näihin löytyi hauska harmaa, liukuvärjätty lanka. Koko on about naisen s.

Kaveriksi lapasille kuuluisi luontevasti Houkutus, mutta koska suurin osa on joko kirjan lukenut tai jättänyt suosiolla lukematta, valitsin Sergei Lukjanenkon Yöpartion. Tarinassa on yhdistelmä hämyistä Moskovaa, vampyyreita sekä hyvän ja pahan taistelua. Tämä oli todella erilainen lukukokemus ja sopii niillekin, joiden mielestä Houkutus ja vampyyrit ovat so last season.




Arpaonnea ja kevään odotusta kaikille Vinttikamarissa hengaileville!

44 kommenttia:

lentoemo kirjoitti...

Olen blogittomana lukijanasi mukana yhdellä mahdollisuudella. Olet todella nähnyt vaivaa ja pohtinut sopivan kirjallisen palkintokokonaisuuden, mukavaa!

Maija kirjoitti...

Tässä toinen, joka ei ole järjestänyt blogiarvontoja. Ehkä korjaan asian keväämmällä.

Ihanat lapaset, joten kolme arpaa :)

Indigo kirjoitti...

Uutena blogaajana taidan ottaa vain yhden arvan tällä kertaa.

Lapasia ei voi koskaan olla liikaa ja Yöpartio on ollut tarkoitus katsoa jo pitkään elokuvan, mutta kirja olisi tietenkin parempi lukea ensin. :)

Minna kirjoitti...

Kevätarvonnassa mukana! Yksi arpa, kiitos :)

Iloista kevättä!

sonja/lukuhetket kirjoitti...

Voi, tähän sympaattiseen arvontaan on pakko osallistua!:)

Kaksi arpaa kiitos!

Annika kirjoitti...

Oih, ihanat palkinnot! Kolmella mukana :)

Tuulia / Lukutuulia kirjoitti...

Oi mitkä palkinnot :) Olen siis kolmella mukana!

Annami kirjoitti...

Palkinnot houkuttavat... Olen blogisi lukijaksi kirjautunut ja linkitän tämän arvonnan blogiini, joten kolme arpaa.

Jaana kirjoitti...

Ihana kuva tuo ensimmäinen. Minua rupesi houkuttelemaan tuo Houkutus!

Mukana arvonnassa kahdella.

Johanna kirjoitti...

Ooh niin ihanat lapaset! Mukana ollaan kolmella arvalla! :))

Katri kirjoitti...

Niin ihana arvontapalkinto, että pakko olla mukana kolmella! Linkittelen tämän blogiini tuota pikaa.

Villis / Villasukka kirjahyllyssä kirjoitti...

Apua! Arvontasi palkinto sopisi minulle kuin nenä päähän, joten lähden tavoittelemaan sitä kaikilla kolmella arvalla (linkitän blogin fb-sivulle)! Rakastan lämpöä ja lapasia ja kyllä, myös Twilight -sarjaa ;) Yöpartion lukemista olen suunnitellut...

Niina T. kirjoitti...

Kolmella arvalla mukaan. Linkkaan blogini fb-sivulle!

Ihastuttava idea arpoa omatekemää. noin kauniit lapaset lämmittävät varmasti nyt kevätpakkasilla. Yöpartiotakaan en ole lukenut (leffaversion olen kuitenkin nähnyt), joten en pistäisi pahitteeksi, jos onnetar suosisi minua. ;)

Krista / Lukutoukan kulttuuriblogi kirjoitti...

Aivan ihanat lapaset. :) Mulla ei ole ikinä arpaonnea, mutta olen silti mukana kolmella arvalla, linkitän fb:sivusilleni.

Jami kirjoitti...

Oi miten ihana arvonta! Olen mestari tunkemaan lapaseni paikkoihin, joista niitä on seuraavana aamuna mahdoton löytää (laukun sisätasku, sohvapöytä, ruokapöydän tuoli...) eli yksi lisäpari ei todellakaan olisi pahitteeksi ja Yöpartio on ollut pitkään suunnitelmissa lukea :D Kahdella arvalla mukana siis!

B. H. kirjoitti...

Osallistun arpajaisiin! Lapasia ei voi olla liikaa. :) Kolmella arvalla mukana, blogistani löytyy linkki arvontaasi.

Leena Lumi kirjoitti...

Kolmella mukana!

Sattuneesta syystä Moskova kiinnostaa nyt (kts. viikonlopun postaukseni;-) ja lapaset aina.

ahle kirjoitti...

Yhdellä mukana, kivasti ajatuksella koottu arvonta.

Lila kirjoitti...

Ihanat kuvat ja mahtavat palkinnot. Ja nyt vasta huomasin nuo lukuisat nano-badget tuolla sivupalkissa, vau!

Yhdellä arvalla mukana, jos postaan tässä kuussa tai keksin, miten linkitän tämän omaan blogiini, tulen korottamaan panoksiani. ;)

Sonja kirjoitti...

Mukavat palkinnot - yksi arpa kiitos!

Hanne Valkoinenleinikki-blogi kirjoitti...

Mukana arvonnassa kolmella arvalla:9
Linkitin blogiini.

Pihi nainen kirjoitti...

Aivan ihanat palkinnot! Nuo lapaset herättäisivät melkoista kateutta kavereissani ja kirjakin kuulostaa sellaiseltsa, mihin varmasti tykästyisin. Kolmella arvalla onnea kokeilemassa. :)

SatuKoo kirjoitti...

Yksi arpa ja aivan ihana blogi. Uutena lukijana mukana :)

Helmi-Maaria Pisara kirjoitti...

Mikä ihana arvonta! Ja lumoavat lapaset. Rakastan kunnon villalapasia - kunpa osaisin joskus yhtä kauniita tehdä (en osaa tehdä käsivartta pidemmälle mitään :D)- ja kaikki mikä liittyy Moskovaan, kiehtoo. Jotenka mukana olen!

Liisa kirjoitti...

Onpas ihanat lapaset! Ja kirja vaikuttaa mielenkiintoselta! Niinpä, kolmella arvalla mukana. :)

klaara kirjoitti...

Ihanat lapaset! Miten raaskitkin luopua niistä. Mukana yhdellä arvalla.

aiai kirjoitti...

Osallistun arvontaan kahdella arvalla! :)

Lila kirjoitti...

Apua, en pääse korjaamaan aiempaa kommenttiani poistamatta sitä. Kolme arpaa siis minulle. :)

Ahmu kirjoitti...

Lila: no hätä, huomion tämän viimeisen kommenttisi ;D

Mai Laakso kirjoitti...

Tervehdys uudelta jäseneltä Kirjasähkökäyrästä. Sama juttu, en ole vielä pitänyt arpajaisia ja opettelen vasta sos. elämää täällä kirjablokkaajien viidakossa. Lapaset ovat tosi suloiset. Neulon itsekin ja viimeaikaisin villitys on frillahuivit, joita valmistuu samalla, kun katselen telkkaria. Lauantaina sain toiveen ranteenlämmittimistä ja tietysti teen ne hyvälle ystävälle. Lankoja on iso laatikollinen ja rakastan käsityömessuja ja uusia ideoita.
Kevätterveisin Mai

Unknown kirjoitti...

3 mukana! Joskus on ihan hyvä viettää hiljais eloa..kyllä se tästä vilkkaantuu kun arskakin jaksaa paistella!!

Linnea / kujerruksia kirjoitti...

Tulinpa vain hehkuttamaan, että oletpa tehnyt kauniit lapaset ja ottanut niistä hienon copycat-kansihenkisen kuvan! <3

Eisku kirjoitti...

Uutena lukijana kiitän ihanasta blogista. Kahdella onnenlipulla onneani peukutan. Hyvää Pääsiäistä sinulle ja lukijoillesi.

Tiia Koivusalo kirjoitti...

Oi mahtavuutta. Twilightit on luettu ja nähty, vaikka minäkin olen tälläinen keski-ikäinen neljän lapsen äiti. <3

Scifi ja fantasia lempparilukemista ja nytkin koivissa 92-vee mummini tekemät villasukat.

Arvontasi on oikea täsmäisku minulle.

tiia68@gmail.com

Ahmu kirjoitti...

Voi kun kiva, kun niin monta uutta blogituttua on käynyt kääntymässä ja jättämässä puumerkin! Tulen vastavisiitille hetimiten kun kerkeän pääsiäiseltä :)

kissatyttö kirjoitti...

En ole saanut edes blogia aikaiseksi. Lueskelen toisten mukavia blogeja ja etsin uusia idoita ja ihastelen muiden kauniita aikaan saannoksia. Mukavat palkinnot ja nautin sivuistasi toistekin.

Misu kirjoitti...

Nätit lapaset. <3
Kahdella arvalla mukana.

Sari kirjoitti...

Mukana yhdellä!

Sari.K-@luukku.com

Sari R. / p.s. rakastan kirjoja kirjoitti...

Höh, tämä postauksesi oli mennä minulta ihan ohi! Ihanat (!) lapaset, ilman muuta siis mukana arvonnassa, ja kolmella arvalla (mikäli hyväksyt vielä näin viime tipassa linkittämisen?).

Ahmu kirjoitti...

Sara: Tottahan toki! Ei olla turhan tarkkoja ;)

Neiti Kesäheinä kirjoitti...

Osallistun arvontaan yhdellä arvalla.

tiiti66 kirjoitti...

Hieno arvonta, mukana ehdottomasti yhdellä mahdollisuudella.

Hiisukas kirjoitti...

Yksi arpa minulle, kiitos!

Matsku kirjoitti...

Yhdellä arvalla yritän!