Recent Posts

torstai 17. toukokuuta 2012

L.M. Montgomery: Sininen linna

L.M. Montgomery: Sininen linna
Ihana, ihana kestosuosikkini, varmaankin kymmenen kertaa luettu Sininen linna pääsi tänään käsiini, kun sateisena helatorstaina löysin sen kesämökin kirjahyllystä. Voiko päivä kuluttaa paremmin!

L.M Montgomeryn aikuisemmille suunnattuun tuotantoon kuuluva Sininen linna sijoittuu Kanadan Ontarioon, Muskokan alueelle kuvitteelliseen Deervoodin kaupunkiin. Kirjan päähenkilö, 29-vuotias Valancy Stirling elää äitinsä ja sukunsa otteessa. Parantumaton vanhapiika on saanut kokea elämässään vähättelyä, eivätkä tulevaisuudennäkymätkään vaikuta järin lupaavilta. Salaa Valancy haaveilee Sinisestä linnasta, jossa kaikki asiat ovat juuri niin kuin hän toivoisi niiden olevan.

Valancyn elämässä tapahtuu käänne, kun lääkäri kertoo hänen sairastavan parantumatonta sydänsairautta. Valancy päättää, ettei kerro asiasta kenellekään, vaan viettää loppu elämänsä eläen sellaista elämää kuin itse tahtoo -miellyttämättä ketään. Hän pestautuu Karjuvan Abelin taloudenhoitajaksi ja järkyttää sukulaisensa. Ehkä hyvä niin, toisinaan rohkeat teot avaavat uusia ovia.

Pelko on alkuperäinen synti. Melkein kaikki paha on saanut alkunsa siitä, että joku pelkää jotakin.

Montgomery tunnetaan kirjailijana Anna-sarjasta ja Runotytöistä. Sininen linna on tyylillisesti samanhenkinen kuin nuorille lukijoille suunnatut kirjat. Luonto ja sen salaperäisyydet elävät Montgomeryn luomassa maailmassa. Annoista ja Runotytöistä poiketen Sinisen linnan Valancy ei haaveile kirjailijuudesta vaan keskittyy elämiseen. Se on tyttökirjahaaveilujen jälkeen mukava poikkeus. Tosin Sininen linna herätti halun tarttua taas pitkästä aikaa myös muihin Montgomeryn klassikoihin.

Ajankuvastaan huolimatta Sininen linna on iätön kirja, jonka luulisi lohduttavan jokaista, joka on joskus pelännyt pitää puoliaan ja seurata unelmiaan. Valancyn rohkeus kannustaa uskomaan, että unelmien saavuttaminen on loppujen lopuksi kiinni vain pienistä teoista: ja siitä ettei aina mieti mitä muut ajattelevat. Tämä kirja ei vanhene koskaan, vaan säilyttää arvonsa ainakin minun kestolukemistonani.

Ihmiset, jotka eivät pidä kissoista, näyttävät aina ajattelevan, että on jokin erikoinen hyve olla pitämättä niistä.

Suosittelen Sinistä linnaa luettavaksi klassisten tyttökirjojen ystäville, niille jotka haaveilevat sinisistä linnoista, ja jotka haluaisivat uskoa unelmiinsa.

7 kommenttia:

Maria/Sinisen linnan kirjasto kirjoitti...

Ihanasti kirjoitit ihanasta kirjasta <3

B. N. kirjoitti...

Annat on luettu, ehkä Runotyttökin. Jos lukupinoni ei olisi mahdoton, voisin tarttua tähänkin. :)

Ihana tuo kissajuttu.

Laura kirjoitti...

Annat ja Runotytöt kuuluvat lapsuuden kestosuosikkeihin, joten pitääpä ehdottomasti laittaa tämä kesän lukupinoon. Ihanaa, innostuin ihan <3.

Anna Elina / Vielä yksi rivi... kirjoitti...

No, onpa hauska yhteensattuma. Ellen olisi jämähtänyt tuijottamaan dvd:ltä Perhesiteitä, niin olisin tänä iltana postannut juuri tästä samasta kirjasta. Luin tämän nimittäin noin viikko sitten, mutta olen kärsinyt blogilaiskuudesta enkä vain ole saanut mitään kirjoitettua.

Sininen linna on tosiaan iätön kirja. Hienoa, että se tulee silloin tällöin esille täällä blogistaniassakin.

Leena Lumi kirjoitti...

Tämä oli viime suveni ihanin kirja! Kiitos Saran, sain kirjan, jota en ollut aikaisemmin lukenut.

Hesarissa oli juuri juttu, että kun ihminen silittää koiraa, hänelle alkaa erittyä mielihyvähormonia. Sanoin miehelleni: Ilmankos koirattomat ovat niin kyynisiä ja ilkeitä;-)

Aletheia kirjoitti...

Kuulostaa ihanalta kirjalta. Minulla tämä odottaa lukemista kirjahyllyssä. Löysin oman versioni kirpparilta eurolla, mutta harmikseni siittä puuttuu kansipaperit. Tässä postauksessa käyttämäsi kansi kirjasta on niin kaunis, omani on vain tylsän punainen. Mutta onneksi kansi ei vaikuta lukukokemukseen! :D

Gaga kirjoitti...

Vanhemmassa versiossa on tuo paperikannen kuva liimattuna itse kanteen. Joo ja tosiaan maksoin siitä 25 senttiä. Niteessä on myös kiinteä kirjanmerkki nauha.