Recent Posts

maanantai 1. syyskuuta 2014

Dan Simmons: Kalin laulu



Dan Simmons: Kalin laulu (Song of Kali, 1985)
Like 2001
318s.
Kaverin kirjahyllystä

Apua mitä minä juuri äsken luin. Sain kaverin kirjahyllystä lainaksi Kalin laulun ja totesin, että en tule ikinä elämässäni matkustamaan Kalkuttaan.

Toimittaja Robert Luczak matkustaa vaimonsa ja pienen tyttärensä kanssa Kalkuttaan etsimään kuolleeksi luultua intialaista runoilijaa ja hänen käsikirjoitustaan. Kalkutta on täysin kaaoottinen paikka, ja kuluu tovi ennen kuin Luczak pääsee runoilijan jäljille. Siinä sivussa hän sekaantuu Kali -jumalattaren palvojien verkkoon.

Dan Simmonsin kuvaama Kalkutta maistuu ja haisee kirjan sivuilta kotisohvalle saakka. 80-luvulla kirjoitetun kirjan tyylissä on mukavaa nostalgiaa ja ah, miten se saakaan minut kaipaamaan tiettyjä 80-90-luvun kirjaklassikoita, jotka karttavat nykypäivän julkaisupolitiikan pelistettyä linjaa: lauseet rönsyilevät ja miljöökuvaus on käsin kosketeltava. Kalin laulua lukiessani muistin taas sen, millaiselle kirjallisuudelle sydämeni ihan tosiasiassa kuuluu, vaikka olenkin tehnyt kaikenlaisia syrjähyppyjä aidan toiselle puolelle. En voi silti sanoa, että olisin rakastanut tätä kirjaa, koska se sai minut ahdistumaan ja voimaan huonosti. Toisaalta edellä mainitut reaktiot kertovat myös kirjailijan kyvystä kuvata maailmaa, jonne en tämän lukeman perusteella astuisi jalallakaan.

Kirjan juonta on vaikeaa kuvailla paljastamatta sellaisia olennaisia asioita, joiden ilmestyminen lukijan eteen yllätyksenä on mielestäni olennainen osa kirjan juonen lumoa. Simmons ei joka tapauksessa päästä lukijaansa helpolla ja tämä realismin ja spefin rajamailla tanssiva teos houkuttelee katselemaan asioita monesta eri näkökulmasta. Fiilikseksi lukukokemuksesta jäi se, että Kalin laulun voi kaiketi lukea puhtaana realismina johon sekoittuu henkilöhahmojen mielensisäisiä demoneja, tai sitten fantasiaelementtejä hyödyntävänä tekstinä jossa realismin ulkopuolelle jäävät mahdottomuudet ovat osa kirjan sisäistä maailmaa. Niin tai näin, vaikutuin Simmonsin tavasta kiusata lukijaa toden ja epätoden rajamailla häilyvillä tematiikoilla.

Siellä ei ollut viileämpää. Pienet kerjäläisryhmät, ikävät muistot aamun järjettömyydestä, parveilivat kaikkialla luoksemme. Edes usein toistuvat ja ankarat sadekuurot eivät lannistaneet heitä. Olin jo kauan sitten tyhjentänyt taskuni kolikoista, mutta heidän itsepintainen mesoamisensa vain voimistui.
(Simmons: Kalin laulu. s.177)

Vaikuttava kirja. Ja jotenkin Kalin laulun lukeminen vahvisti tunnettani siitä, että minun pitää lukea enemmän vanhempia kirjoja. Unohtaa se ajatus, että kirjamaailmasta kiinnostuneen ihmisen pitäisi lukea  niitä uusia suosittuja kirjoja joita kaikki muutkin lukevat. En edes tiedä miksi olen lähtenyt mukaan sellaiseen ajatteluun. Höh ja pöh. Kaivan kirjahyllyäni ja alan lukea jotakin edemennyttä. Juuri sitä kaipaan nyt.

Suosittelen Kalin laulua jännittävistä, spefin rajoja hipovista romaaneista pitäville lukijoille.




2 kommenttia:

Villasukka kirjahyllyssä kirjoitti...

Olen ihan samaa mieltä, vanhemmille kirjoille pitää olla tilaa lukupinossa :) Silti myös uusille kirjoille haluaa antaa mahdollisuuden tuoreeltaan. Jonkinlainen kultainen keskitie on ainakin minun kohdallani hyvä ratkaisu :)

Olenkohan joskus lukenut tämän Kalin laulun, tai onkohan tästä mahdollisesti tehty elokuva... Juoni kuulostaa hämärästi tutulta, tai sitten vain sekoitan tämän siihen yhteen Indiana Jones -leffaan ;)

Ahmu kirjoitti...

Kuulostaa muuten hämmentävästi Indiana Jonesilta! En kyllä tiedä, että tästä olisi tehty elokuvaa, mutta en ole kyllä paremmin perehtynyt asiaan...

Kultainen keskitie on monessa kohtaa paras ratkaisu ;)