Recent Posts

tiistai 5. toukokuuta 2015

Veronica Roth: Uskollinen



Veronica Roth: Uskollinen
Otava 2014
397s.
Kirjastosta

Luin Suomessa Outolintu-trilogiaksi nimetyn kirjasarjan kaksi ensimmäistä osaa englanniksi joskus vuosi takaperin. Ensimmäinen osa, Divergent, meni hotkien, mutta toisen kirjan, Insurgentin kanssa alkoi tökkiä. Siksi viimeinen kirja jäikin lukematta, vaikka se englanninkielisenä löytyykin omasta hyllystäni. Olen tosi huono lukemaan kirjoja vieraalla kielellä, eli kirjan täytyy oikeasti olla hyvä ja helppolukuinen, että jaksan kahlata sen läpi (tätäkin taitoia voisi tietysti harjoitella). Kirjastossa trilogian päätösosa osui silmiini, joten nappasin Uskollisen mukaan ja luin sen vappuviikonloppuna pihatöiden ohessa.

Uskollinen alkaa siitä, mihin trilogian keskimmäinen osa loppuu: Tris, Tobias ja kumppanit ovat päässeet perille siitä, mitä Kaupungin aitojen takana on, ja havittelevat pääsyä ulos. Ulkopuolella odottaa kuitenkin outo ja vieras maailma, joka paljastaa tarinan henkilöille sellaisen asian, joka vie pohjan kaikelta siltä mihin he ovat uskoneet. 

Pohjimmiltaan trilogiassa tuntuu olevan kyse itsensä ja oman identiteettinsä etsimisestä. Uskoako ulkopuolelta saneltuun vai siihen, mitä oma sydän sanoo. Kaupungissa vallitsee osastojako, mutta myös kaupungin ulkopuolisessa maailmassa ihmisiä luokitellaan sellaisilla perusteilla, joihin ei itse voi vaikuttaa. Tavallaan Outolintu-sarjassa uuvuttaa se sama asia, mihin usea dystopia tuntuu sortuvan: kirjailija näyttää keksineen yhden tosi hyvän, jännän jutun - tarinan ydinajatuksen - jonka ympärillä koko juttu sitten pyörii. Maailma on yksiulotteinen, eikä siinä tunnu olevan syvyyttä. On Se Juttu. Dystopiajuttu, jonka pitäisi pitää koko pakka kasassa. Outolintu-sarjassa se tuntuu olevan osasto jako ja ylipäätään ihmisten luokitteleminen, sekä mausteena erilaisten seerumien kanssa läträäminen. Kolmannessa osassa se alkaa jo uuvuttaa, ja lukija kaipaa jotain muuta.

Roth päättää trilogiansa odottamattomasti. Loppuratkaisusta huolimatta itselleni jäi sellainen olo, että sarjan ensimmäisen, ja sinällään koukuttavan kirjan jälkeen olisin odottanut sarjan muiltakin osilta jotakin tosi mielenkiintoista. Tämän kohdalla se jäi lähinnä haaveeksi, mutta hauska nähdä mitä kirjailija kirjoittaa seuraavaksi.

Suosittelen Outolintu- trilogiaa vähän synkemmän dystopian ystäville. Niille, jotka eivät säikähdä väkivaltaa.

4 kommenttia:

Samakuu kirjoitti...

Mä olen lukenut tämän trilogian ensimmäisen osan, ja toisesta puolet. :D En tiedä oliko se ajasta vai mistä kiinni, että kirjaston laina-aika tuli petollisen nopeasti vastaan, mutta en VIELÄKÄÄN ole lukenut toista osaa loppuun.

Annimaria kirjoitti...

Oletko koskaan lukenut Aldous Huxleyn Uljas uusi maailma -dystopiaa? Sen luettuani mulla on kovin monien nykydystopioiden (elokuvien ja kirjojen) kanssa sellainen olo, että ne vain jollain tavalla varioivat tuota klassikko tai vaihtoehtoisesti Orwellin 1984:ää.

Ahmu kirjoitti...

Samakuu: se toinen osa oli kyllä jotenkin tosi puuduttava :D En siis yhtään ihmettele jos olet jumittunut sen lukemisessa...

Annimaria: Uutta uljasta maailmaa en ole lukenut, mutta enpä ihmettele, jos moni dystopia perustuu sellaiseen klassikkoon. Tuo Orwell sen sijaan on tuttu, ja onhan siinäkin monia elementtejä, joihin törmää nykypäivän dystopioissa. Kai se on sitten niin, että näitä tulevaisuuskuvia on vaikea rakentaa kovin persoonallisiksi.

Katriina Ttk kirjoitti...

Tämä on vanha postaus mutta laitan tänne silti... Luin tämän viimeisen kirjan juuri äskettäin ja minustakin tuntuu siltä että toinen ja kolmas kirja eivät ihan yltäneet ensimmäisen tasolle...ja viimeisestä jäi jotenkin outo olo...että oliko kirjassa järkeä vai ei...