Olen ollut koko marraskuun ihan nanowrimon pyörteissä, mutta onneksi olen silti ehtinyt myös hieman lukea. Sain kaverin kirjahyllystä lainaan Vaskikirjojen vuonna 2012 julkaiseman Katri Alatalon romaanin Karnin labyrintti. Alatalon esikoisromaani on perinteistä fantasiaa, joka sijoittuu pohjoisiin maisemiin.
Kuollut metsä oli karu, ja puut olivat samanlaisia kaikkialla. Maamerkkejä etsien oli vaikea suunnistaa; helpompaa oli löytää reitti vaiston varassa, muistojen avulla.
(Alatalo: Karnin labyrintti, s.33)
Tarinassa 16-vuotta täyttänyt Dinja-tyttö lähtee kotikonnuiltaan kylmästä pohjolasta, sillä unessa nähty ruusumies ja kadonnut äiti vaivaavat Dinjan mieltä. Hän taittaa matkaa Raugin ja Emronin kanssa, ja kohtaa matkallaan erilaisia haasteita ja tapaa uusia kansoja ja ihmisiä. Tarina täyttää perinteisen fantasian odotukset, siinä on ripaus Sormusten herran henkistä taivallusta ja erityisesti labyrinttikohtaukset tuovat mieleen Tolkienilta tutun vuoren sisällä olevan valtakunnan. Karnin labyrintti on kuitenkin ihan oma kertomuksensa, vaikka se lainaakin fantasialle tutuksi tulleita elementtejä. Teemat oman identiteetin etsinnästä ovat hyvin esillä ja fantasiamaailma tuntuu mukavasti tutulta mutta silti omanlaiseltaan.
Alatalon kieli on sujuvaa ja helppolukuista. Pienen näköinen kirjanen pitää sisällään pitkän ja vaiheikkaan tarinan. On mukava huomata, että Suomessa edelleen julkaistaan ihan perinteistä fantasiaa, vaikka tarjontaa taitaakin olla edelleen vielä enemmän kuin kysyntää. Hienoa silti, että Vaskikirjat on lähtenyt julkaisemaan Alatalon trilogiaa. Kirjasarjan toinen osa ilmestyikin juuri, täytyy katsoa, jos se tarttuisi mukaan kirjastosta.
Lähtöpäivänä ilma oli kirkas ja kylmä, ja Dinja puki päälleen paksun hirventaljaisen takkinsa. Hän sulki ikkunaluukun, jonka oli unohtanut raolleen yön ajaksi, ja alkoi pakata.
(Alatalo: Karnin labyrintti, s.190)
Suosittelen romaania perinteisen fantasian ystäville.
3 kommenttia:
Kivaa että pidit! Minäkin juuri huomasin tuon toisen osan ilmestymisen ja pohdin että pitääpä haalia käsiin.
Olen samaa mieltä kanssasi siinä, että vaikka fantasian elementit ovatkin kovin perinteisiä on Alatalolla oma äänensä. :)
Tätä olen pyöritellyt kädessä jo useammalla kerralla kirjastossa käydessäni, kun olen fantasia-hyllyä plärännyt. Arvostelusi oli hyvä muistutus, että jospa seuraavalla kerralla rohkaistuisin tämän jopa lainatakin! Kiinnostuin kovasti, kiitos! :)
Linnea: Näinpä juuri! Perinteisyydessä ja kliseisyydessä ei ole välttämättä mitään vikaa jos teksti muuten toimii. Sitä paitsi välillä on todella kivaa lukea sellaista kirjaa, jonka genre on tuttu ja joka ei pakota ihan hirväesti vaivaamaan aivonystyröitä.
sinidean: Jes, lainaa ihmeessä! Kiva jos tämä inspiroi :)
Lähetä kommentti