Vladimir Nabokov: Lolita
Gummerus 1959
384s.
Omasta hyllystä
Lolita, elämäni valo, kupeitteni tuli. Minun syntini, minun sieluni. Lo-li-ta: kolme kertaa kielen kärki hypähtää ja koskettaa kolmannella hampaita. Lo. Lii. Ta.
Hän oli Lo, vain Lo, aamulla; pituus neljä jalkaa kymmenen tuumaa toisessa jalassa nilkkasukka. Hän oli Lola housuasussa. Hän oli Dolly koulussa. Hän oli Dolores pisteviivalla. Mutta minun sylissäni hän oli aina Lolita. (Nabokov: Lolita)
Lolita on yksi hienoimmista ja hulluimmista kirjoista, jonka olen koskaan lukenut. Olen lukenut kirjan joskus aikaisemminkin, mutta loppukesästä kaipasin tarttua sellaiseen kirjaan, josta tiedän nauttivani.
Nauttia on ehkä väärä sana kun puhuu Lolitasta. Lolita on hirvittävä. Se on ahdistava ja surullinen. Ja järisyttävä. Tarina kertoo Humbert Humbertiksi itseään kutsuvasta miehestä, joka rakastuu vuokraemäntänsä tyttäreen, 12-vuotiaaseen Lolitaan. Humbert kuvaa rakkauttaan väistämättömäksi ja intohimoiseksi. Lolita on nymfetti, pieni viettelijätär, jonka edessä Humbert on aseeton: hän ei voi kielletylle rakkaudelleen mitään.
Humbert nai Lolitan äidin, vuokraemäntänsä, ollakseen lähellä Lolitaa. Vaimo kuitenkin menehtyy pian tapaturmaisesti ja Humbertista tulee Lolitan huoltaja. Syyllisenä, pelossa Humbert ja Lolita ajavat ympäri maan, yöpyvät hotelleissa ja motelleissa ja pakenevat. Myöhemmin he asettuvat aloilleen ja murrosikää lähestyvä Lolita kapinoi. Lukija näkee Humbertin kautta vain välähdyksiä siitä, miten isäpuolensa hyväksikäyttämä tyttö tilanteen kokee. Myöhemmin Lolita karkaa, eikä Humbertin elämä ole entisensä ilman Lolitaa.
Kirjan hienous on nerokkaassa tavassa kääntää lukijan mieli sympatisoimaan Humbertia, jonka teko Lolitaa kohtaan on ehdottoman hirveä. Rakastan myös kirjan kieltä. Tiedän, että moni lukija on kokenut sen haastavaksi, mutta minusta Nobokovin kieli on vain yksinkertaisen kaunista. Taivaallista.
Suosittelen Lolitaa luettavaksi niille, jotka haluavat tarttua klassikkoon, jonka teemat saattavat järkyttää herkempiä lukijoita.
2 kommenttia:
Siinäpä oikein onnistunut tiivistys Lolitan nerokkuudesta, jonka voin täysin allekirjoittaa. Aihe on hirvittävä, tapahtumat ovat hirvittäviä, mutta kieli kaappaa otteeseensa niin, ettei kirjaa voi laskea käsistään. Ironia on taidokkaasti rakennettua, ja Nabokov on mestari kuvaamaan pakkomielteisen rajalla keikkuvia hahmoja.
Kyllä! Minulla on nyt yöpöydällä Kalvas hehku. Mutta tuskin Lolitan voittanutta tässä nerokkuudessa on...
Lähetä kommentti