Recent Posts

sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

John Ajvide Lindqvist: Kultatukka, tähtönen



John Ajvide Lindqvist: Kultatukka, tähtönen
Gummerus 2011
575s.
Kirjastosta

En pahemmin lue kauhusävytteistä kirjallisuutta, mutta John Ajvide Lindqvist on ollut yksi genren suosikeistani pitkään. Lindqvistin kauhu ei ole sellaista psykedeelistä, selkäpiitä riipivää kauhua, vaan enempi pohdiskelevaa, skandinaavista ja hitaasti syttyvää. Kultatukka, tähtönen oli jostain syystä jäänyt lukematta, mutta kirja osui käteeni kirjastosta ja päätyi lukulistalle.

Theresiksi nimetty tyttö löytyy haudattuna metsästä ja päätyy pariskunnalle, jolla on rikkinäinen menneisyys ja yhteisiä salaisuuksia. Theres kasvaa kellarissa, eikä piittaa ihmisistä, mutta laulaa kuin enkeli. Tunteita tytöllä ei juuri tunnu olevan. Theresin kohtalo kietoutuu yhteen Teresan, ruman ja koulukiusatun tytön kanssa. Yhdessä he kaksi ovat vahvempia.

Tarinan keskeisiä teemoja tuntuu olevan musiikin ja musiikkiteollisuuden lisäksi tyttöjen asema maailmassa, sekä Lindqvistin tapaan aavistuksenomaisten kauhuteemojen hyödyntäminen. Kultatukka, tähtösessä lukijaa ei säästetä väkivaltakuvauksilta, mutta aikaisemmin lukemiini Lindqvisteihin verrattuna varsinaiset kauhuteemat jäävät aika viitteellisiksi. Enemmänkin olisi kelvannut. Siinä mielessä kirja oli hienoinen pettymys, koska odottamaani yliluonnollisuutta ei juurikaan ollut, tai se oli niin tarkasti häivytetty muun tarinan joukkoon, ettei siitä oikein ollut ainekseksi kannattelemaan tarinaa. Ihmisten julmuudesta ja tyttöjen asemasta olisi voinut kirjoittaa tiiviimminkin, tuntui, että tarina hukkui omaan runsauteensa.

Kaikesta huolimatta Kultatukka, tähtönen piti lukijaa tiiviisti otteessaan. Kirjailijan tyylissä on jotakin vangitsevaa, vetoavaa. Kirja luo oman taikapiirinsä, josta on vaikea poistua ennen kuin tarina on saanut loppunsa. Enemmän kuin kauhua, voisin sanoa romaanin olleen psykologisia ja yhteiskunnallisia teemoja hyödyntävä. Hyvä niinkin, vaikka odotukseni olivat vähän muuta.

Suosittelen Kultatukka, tähtöstä vahvojen, järkyttävienkin romaanien ystäville.

3 kommenttia:

vaarna kirjoitti...

Kiva kuulla ajatuksiasi tästä kirjasta. Nappasin sen alesta mukaani, mutta kirja on vielä lukematta. Jostain syystä minulla on kolme JAL:in kirjaa hyllyssä, mutta en ole vielä ehtinyt niiden kimppuun. O.o

Ahmu kirjoitti...

Tämä oli kirjailijan teoksista ehkä tylsin, eli aloita jostain muusta! Olisi mielenkiintoista kuulla mitä pidät näistä...

Johanna kirjoitti...

Luin tämän muistaakseni vuonna 2012 kun aloittelin blogiani ja voi että minä tykkäsin tästä. :p Muita miehen teoksia en olekkaan lukenut sen jälkeen, pitäisi melkein lukea. :D