Recent Posts

torstai 18. syyskuuta 2014

Syksyä ja sekalaista lukemista

Syksy on ollut melkoista menoa ja kaaosta. Minulla on yöpöydällä hirvittävä pino kirjoja. Se on niin suuri, että se huojuisi tuulessa, jos sisällä tuulisi. Luen montaa kirjaa yhtä aikaa, selailen sieltä täältä ja palaan taas toiseen kirjaan. Tämä metodi johtuu siitä, että suuri osa kirjoista on "tutkimuskirjallisuutta", sellaisia kirjoja, joita ei kuulukaan lukea alusta loppuun kertaistumalla, vaan selailla sieltä täältä, napata mukaan paloja ja tallettaa ne mielen lokeroihin.

Tänä syksynä, olen lukenut jälleen kerran Diana Gabaldonin Muukalaista, sillä Starzin kuvaama tv-sarja alkoi pyöriä maailmalla. Olen seurannut sarjaa ja lukenut kirjaa hitaasti makustellen samaa tahtia, kun olen saanut jaksoja katsottavakseni. Iloksi on todettava, että vaikka sarja ei tietystikään vastaa täysin sitä mielikuvaa, joka minulla on tarinasta, on se riittävän uskottava ja noudattaa kirjaa sen verran hyvin, ettei käy harmittamaan. Toivottavasti sama, tyylikäs linja jatkuu koko sarjan läpi.
Elämä Skotlannissa lienee tällä hetkellä melkein yhtä jännittävää kuin Outlanderin aikoihin, koska tänään skotit pääsivät äänestämään itsenäisyydestä. Kesäkuussa Skotlannissa käydessäni asia oli jo vahvasti esillä. Saa nähdä suuntautuuko seuraava ylämaanreissuni itsenäiseen Skotlantiin.



Vaikka syksyni on ollut kirjallisesti hieman kaaoottinen, odotettavissa on varsin kirjallisuuspainotteinen loppusyksy messuineen ja kaikkineen. Lisäksi syksyllä on ilmestymässä eräs kirja, jota odotan oikein erityisen paljon, mutta siitä lisää hiukan myöhemmin. Ihan oikeaa kirjapostaustakin on luvassa, kunhan saan kirjapinoni sellaiseen järjestykseen, että minulla on jotakin mistä kirjoittaa.

Siihen saakka aurinkoista syksyä kaikille!

0 kommenttia: