Recent Posts

torstai 8. toukokuuta 2014

Muumipapan uroteot uima-altaalla, eli miten äänikirja soveltuu kuunneltavaksi veden alla

   
Kirjoitin huhtikuun puolivälissä haaveestani saada uimahallireissuihin lisää sisältöä vedenpitävän mp3-soittimen avulla. Vähän aikaa asiaa pähkäiltyäni ja rahoja laskettuani kävelin kauppaan ja ostin Sonyn vedenpitävän mp3-soittimen. Laite oli vähän spontaani herätehankinta, mutta teen mitä vain, että liikkuminen ja urheileminen olisi vähän mukavampaa. En kuulu niiden onnekkaiden joukkoon, jotka saavat hirveät kiksit liikkumisesta, vaan tarvitsen haasteita ja motivaattoreita, että saan silmäni irti kirjasta tai näppäimistöstä ja lähden lenkkipolulle tai uimahallille. Metsässä samoilu on oma lukunsa, mutta lasken sen toistaiseksi eri genreen juoksemisen kanssa.

                          

Juoksulenkillä Sonyn härpäke toimi aika mukavasti. Inhoan sitä, että sotkeudun iPhonen johtoihin, Sonyn laitteessa johdot ovat kätevästi niskan takana, eikä korvanappi hankaa korvia. Ainoa harmittava piirre oli se, että askelten tums tums tums kuului musiikin ja äänikirjan lukijan läpi. Jostain syystä samaa efektiä ei tapahdu kun musiikkia kuuntelee tavallisella soittimella tai puhelimen muistista.

Perehdyin taas vähän Elisakirjan äänikirjaominaisuuksiin ja onnistuin lataamaan uuteen laitteeseeni ihanan Tove Janssonin kirjan Muumipapan uroteot. Se on yksi muumisuosikeistani ja ajattelin, että merellinen fiilis sopisi myös uimahallikeikalle. Tarina kertoo Muumipapan lapsuudesta ja nuoruudesta siihen saakka kun hän tapaa Muumimamman. Tarinassa seikkaillaan merellä Fredriksonin, Juksun ja Hosulin kanssa, ja tavataan muun muassa tahmatassuja, hattivatteja ja Drontti Edward.

Sonyn härpäkkeen loistava puoli oli se, että se ymmärsi minun kuuntelevan äänikirjaa, ja osasi tauon jälkeen aloittaa tarinan oikeasta paikasta. Olisi ollut toivotonta kelailla äänikirjaa oikeaan kohtaan jokaisen uinti- tai lenkkireissun jälkeen.

Mutta sitten päästään uimahallille.

Käytän uidessani uimalakkia ja uimalaseja, soittimen osat eivät mahtuneet uimalakin sisälle, vaan minun piti viritellä lakki ja kuulokkeet päähäni niin, että korvat höröttivät lakin ulkopuolella ja jo pienen hetken jälkeen korvani alkoivat sattua. Vapaauinnissa olkapääni osui kuulokkeisiin (ei, uintitekniikkani ei ole erityisen loistava, mutta ilmeisesti olen omaksunut ajatuksen jonka mukaan vapaauintia pitää uida kuin uisi kapean putken läpi). Soittimen ääni piti myös naksuttaa järjettömän kovalle, että äänikirjaa pystyi seuraamaan veden kohistessa. Fiilis oli periaatteessa aika hauska ja uiminen vähemmän pitkästyttävää kuin tavallisesti.

Kunnes toisesta kuulokkeesta katosi ääni. Ilmeisesti siihen osuneen olkapään takia kuulokkeeseen/korvaan pääsi vettä ja laite päätti, ettei ala enää soittamaan mitään. Ääni onneksi palautui kotona myöhemmin, mutta silti. Ehkä tämä toimii vesijuoksijalla tai sellaisella uimarilla, joka ei pahemmin sukeltele ja pidä päätään veden alla. En minäkään aio luovuttaa, vaan kokeilen josko laitteen mukana tulleet vähän isommat korvatulpat estäisivät veden pääsyn korviin ja laitteeseen. 

Siltikin. Melkein sadaneuron laite, jonka piti olla vesitiivis. Enpä tiedä. Suosittelen harkitsemaan kahteen kertaan ennen tällaisen vempeleen hankintaa, tai pitämään pään vedenpinnan yläpuolella. Juoksijoille ja kuntosali-ihmisille ehdottomasti kokeilun arvoinen juttu.

Ps. Tämä ei ollut kenenkään sponsoroima kirjoitus, vaikka pari tuotemerkkiä tulikin mainittua.




3 kommenttia:

Maija kirjoitti...

Voi miten harmi, ettei vehje sitten toiminutkaan ääriolosuhteissa odotusten mukaisesti!
Mutta olisipa ollut hauska nähdä, miten sen uimalakin ja -lasit viritit, että sait soittimen sopimaan paikoillen :)

Kirjavalinta oli varmasti hyvä! Jotenkin tämä blogitekstisi noudatteli kirjan henkeä :)

Mulla on muuten liikkumisen kanssa sama, että en hirveän innokkaasti sitä tee. iPodille viritin joskus äänikirjoja, mutta se laite ei oikein totellut mun mielihalujani ja kelaaminen oli käytännössä mahdotonta. Pitäisikin katsoa, oisko meillä vielä tallessa sellainen ikivanha mp3-soitin, jossa oli kutakuinkin toiminnot play ja stop...

Ahmu kirjoitti...

Hih, jos olisin vähän vähemmän intorivertti bloggaaja, olisin kyllä ikuistanut sen viritelmän, jonka olin rakentanut päähäni uimareissun ajaksi ;D

Täytyy vielä testailla jos saisi laitteen toimimaan odotusten mukaisesti. Olisihan se kiva, jos vaikka sitä valaan laulua pääsisi kuuntelemaan uidessa ... :)

Ahmu kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.