Recent Posts

maanantai 9. syyskuuta 2013

Kesän kymmenet

Bee haastoi minut (tai haastoin Been kustannuksella itseni!) kertomaan kesästä kymmenen kivaa ja kymmenen ei-niin-kivaa. Kivat kuvina. Muut tulevat siellä lopussa.











Kesän ei-kivat: 
1. Muurahaiset. Arvatkaa miltä tuntuu palata viikon road tripiltä kotiin, kun kellariin ja kylpyhuoneeseen on muuttanut valtava pataljoona. Ahmu vastaan Avara luonto. Avara luonto voitti.
2. Lomaltapaluu. Ei työssä mitään vikaa ole, mutta kuukauden vapauden jälkeen se tuntuu aina yhtä karmaisevalta.
3. Lukeminen. En ole lukenut tänä kesänä mitään sellaista, mikä olisi vienyt jalat alta ja sykähdyttänyt. Koko kirjavuosi on ollut nahkea. Toivoisin syksyn olevan tajunnanräjäyttävä tai kadotan pian uskoni kirjallisuuteen (ei sentään.)
4. Hirvikärpäset. Oikeasti! Siivekäs hämähäkki, joka kiipeää tukkaan, eikä kuole vaikka sitä löisi kengällä, suihkuttaisi Raidia päälle, ajaisi yli katujyrällä tai valaisi sementtiin. Hei haloo, kuka tällaisen eläimen on keksinyt?!
5. Aika. Joka kuluu aina väärällä tavalla. Kesällä aikaa pitäisi riittää kaikkeen. Puutarhajuhliin, sukulointeihin, iltamiin ja muuhun. Mutta oikeasti aikaa ei ole sen enempää kuin muulloinkaan. Kesä luo illuusion ja ajan riittämättömyys tekee vihaiseksi.
6. Kärsimättömyys. Liittyen Kesän kivojen kohtaan "kyllä". Kaikki mulle heti, en jaksa odottaa, mutta on pakko. Epävarmuus ja epätietoisuus. 
7. Pelko. Hassut asiat jotka pelottavat.
8. Kuumuus. Näin ei kuulemma saa sanoa. Ja kutut. Kuumalla ilmalla ei voi nukkua eikä hengittää.
9. Lomakansa. Se, että heinäkuussa ihmiset kadottavat aivonsa ja käyttäytyvät typerästi. Lomallakin saa olla ystävällinen ja huomioida muut ihmiset. Kuten olemalla tiputtelematta hikeä ympäriinsä ja kailottamatta kovaan ääneen kännissä. Suomalaiset... huokaus...
10. Suunnitelmattomuuden kostautuminen. Se, ettei suunnittele liikoja on hyvä, mutta siitä voi koitua myös harmia. Kuten se, että en päässyt Kauas Pohjoiseen enkä Kainuuseen. Ehkä ensi kesänä sitten.

2 kommenttia:

B. H. kirjoitti...

Ihana kuvapostaus! Hepan varjo näyttää valtavalta. :)

Villis / Villasukka kirjahyllyssä kirjoitti...

Onnea kirjasta :) Aika ihanan kuuloinen kesä, lukuunottamatta noita ötököitä, käsistä valuvaa aikaa ja muita miinuspuolia (paitsi että minä rakastan kuumuutta, voisin kellua ja piehtaroida siinä...)