Recent Posts

maanantai 7. tammikuuta 2013

Kirjallisuuden inspiroimaa: Käsityöt


Kirjallisuudessa ehkä ihaninta on se, miten paljon se tuottaa uusia asioita, ideoita ja visioita. Mielikuvituksen maailma on ihmeellinen! Tarinoiden siivillä voi lentää melkein minne tahansa. Innokkaana käsityöihmisenä minä kiinnitän aina huomiota kertomusten visuaaliseen maailmaan: mietin miltä mikäkin vaate näyttää ja miten sellaisen voisi toteuttaa oikeassa maailmassa. Elokuvissa kirjojen maailma on visualisoitu ohjaajan, tuottajan ja loppupeleissä pukusuunnittelijan näkemällä tavalla. Parhaassa tapauksessa elokuvan versio romaanin maailmasta osuu yksiin sen kanssa mitä lukija on kuvitellut. Lopputulos voi olla hieno tai huono riippuen siitä, miten kirjan on lukenut, millaisina kuvita tarina on pyörinyt mielessä.

Kirjan tarinan visualisoiminen voi olla vaikeaa, mutta toisinaan elokuvaksi toteutetut luomukset jäävät elämään omaa elämäänsä. Käsityömaailmassa ehkä tunnetuimmiksi "kirjallisuuden isnpiroimiksi" käsitöiksi ovat nousseet Bellan lapaset (Stephen Meyerin Houkutus -kirjaan perustuvasta elokuvasta), sekä erilaiset Rowlingin Harry Potter -maailmaan liittyvät käsityöt kuten kaulahuivit, sukat ja kassit. Ompelua harrastavat haaveilevat vihreästä mekosta, johon Keira Knightley pukeutui Ian McEvanin Sovitus-romaaniin perustuvassa elokuvassa. Paljon erilaisia inspiraatioita on saatu myös Jane Austenin romaaneihin liittyvistä teemoista.

Käsityöt ovat esillä myös kirjoissa itsessään, eivät vain elokuvissa. Käsitöiden tekemisen kuvaileminen on erityisen tyypillistä esimerkiksi 1800-1900 -lukujen Englantiin sijoittuvissa romaaneissa. Tässä katkelma Kate Mortonin Paluu Rivertoniin -romaanista.

Kaikkialla Isossa-Britanniassa nuoret naiset (ja jotkut keskenkasvuiset pojatkin) tekivät oman osuutensa käymällä kudinpuikoin murheiden vyöryä vastaan. Tuloksena oli läjittäin kaulahuiveja ja sukkia, jotka lähetettiin rintamalle. 
(Morton: Paluu Rivertoniin, s.115)

Neulomista harrastettiin myös Diana Gabaldonin romaaneissa, joissa kivenhalkeamasta 1700-luvulle kadonnut Claire ihmetteli miesten taitoa sukanneulonnassa - hänellä itsellään kun eivät puikot pysyneet kädessä ollenkaan, vaan hän tyytyi vain kerimään lankavyyhtejä keriksi. 

Kate Jacobsilta löytyy käsityömaailmaan sijoittuvat romaanit Pieni lankakauppa ja Lankakaupan tyttö. Neulonnan lisäksi käsillä tekemisen ottaa jännittävästi esille Margaret Atwood romaanissaan Nimeltään Grace. Jokaisen luvun alusta löytyy tilkkutyömalli. Äitini innostui aikanaan kirjailijan ratkaisusta niin paljon, että ompeli kaikki romaanin tilkkukuviot tilkkupeitoksi. Jane Austenin romaaneissa naiset ovat ahkeria käsillä tekijöitä: kaikki ylimääräinen aika tuntui kuluvan käsityö helmoissa jutustellen. Myös vaatemarkkinat ovat oivaltaneet kirjallisuuden vallan: eräs ketju myi ehkä vuosi takaperin Stieg Larssonin trilogian päähenkilön, Lisbet Salanderin nimellä brändättyjä tummanpuhuvia vaatteita.

Kirjoista inspiroituneille käsityöntekijöille löytyy myös ohjekirjoja, jos kaikkea ei halua tai osaa säveltää omasta päästä. Itse olen innokas kehittelemään omia malleja, mutta kurkistaisin mieluusti näihin kirjoihin, jos törmään niihin jossakin kirjaston tai kirjakaupan hyllyssä!






Minkälaisiin asioihin kirjallisuus on sinua inspiroinut? Oletko haaveillut Jane Austen -henkisestä puvusta tai shoppaillut kaupasta Lisbet Salander -tyyliset nahkahousut? Oletko kenties tehnyt itse jotakin kirjallisuuden inspiroimaa käsityötä tai haaveillut sellaisesta? Mikä olisi sellainen kirjallisuuden inspiroima vaatekappale, jonka haluaisit ehdottomasti omaksesi? Tuleeko mieleesi jokin romaani, jossa käsityöt ja visuaalisuus olisi poikkeuksellisen vahvasti esillä?

14 kommenttia:

Dee kirjoitti...

Potter-huivit. Miksi niitä ei ole kaikkialla myynnissä? Hullua. Toisaalta ehkä on hienompaa tehdä itse. Käyttäisin Potter-huivia jo sen takia että lukiotani pidetään Jykylän Tylypahkana. :D Ehkä. Jos pokka riittäisi, iiiiik.

Dee kirjoitti...

Sekin tuli mieleen että missä viipyvät Nälkäpeli-rintakorut? Kuvittelisi että jengi haluaa rahastaa oheistuotteilla.

Pihi nainen kirjoitti...

Aivan ihania kirjoja! Esim. tuon Literary Knits-kirjan voisin hyvinkin hankkia käsistään näppärelle siskolleni (tuotosten toivossa ;)).

Luru kirjoitti...

Ihana postaus! Minä en ole tullut kiinnittäneeksi huomiota kirjallisiin käsitöihin, kun en itse juuri neulo tai ompele, mutta aiheesta saa varmasti irti vaikka mitä. Tuo Keira Knightleyn mekko on upea. Ja äitisi Atwood-tilkkupeitto on mahtava idea!

Ahmu kirjoitti...

Dee: siitä vaan ryhdyt neulomaan ;j Huivi on onneksi aika helppo toteuttaa ;)

Pihi nainen: luulen, että minäkin hankin kirjan itselleni jossain vaiheessa. On se sen verran houkutteleva!

Luru: aihe on varsin inspiroiva tällaiselle näpertelijälle! Mitäköhän muuta kirjallisuuden inspiroimaa voisi siirtää sivuilta omaan elämään?

Mustikkakummun Anna kirjoitti...

Mielenkiintoinen postaus! On kieltämättä aika outoa, etten itse pahemmin ole kiinnittänyt tähän teemaan huomiota, vaikka teenkin käsitöitä. En lukiessa juurikaan ajattele vaatteita tai asusteita, mutta filmatisoinneissa kiinnitän niihin kyllä huomiota. Mieleen tulevat esimerkiksi BBC:n Ylpeys ja ennakkoluulo -sarjan vaatteet.

Nuo käsityökirjat ovat kyllä kiinnostavia, etenkin tuo Austentatious crochet ja Literary Knits.

Ahmu kirjoitti...

Anna Elina: Tästä päästäänkin siihen mielenkiintoiseen kysynykseen, miten moniin erilaisiin asioihin voikaan kiinnittää huomiota kirjoja lukiessa! Käsityöt. Ovat sinällään vaikea asia, koska ne ovat hyvin visuaalinen elementti, ja harvassa kaunokirjallisessa teoksessa niitä paneudutaan kuvaamaan erityisen tarkasti. Mutta voisiko lukiessa kiinnittää huomiota vaikkapa taloihin, ruokaan tms? Hmm... Tässäpä aihetta postaussarjalle ;)

Luru kirjoitti...

Ahmu, erittäin ajankohtaisia kysymyksiä nuo talot ja ruoat! Tälle vuodelle heitetyissä lukuhaasteissa on ainakin Le Masque Rouge -blogin Kiinteistöhaaste (http://lemasquerouge.blogspot.be/2013/01/kiinteistohaaste-2013.html) kirjoille, joissa jokin rakennus on keskeisessä osassa, ja minun ilmoille pykäisemäni Lue ja syö -haaste, jossa herkutellaan kirjojen innoittamana (http://lurunluvut.blogspot.be/2013/01/lue-ja-syo-haaste.html). Ja "ruokaa romaaneista" -aiheinen postaussarja on jo meneillään Ja kaikkea muuta -blogissa (http://eriqou.blogspot.be/). Paljon inspiraatiota tarjolla siis!

Ahmu kirjoitti...

Luru: kiitos vinkeistä! Tuon kiinteistöhaasteen huomasinkin ja luulenpa, että teen jonkun postauksen kirjallisuuden taloista. Ihan jo siksikin, että aihe on aika kutkuttava. Monista kirjoista löytyy sellaisia rakennuksia, joissa haluaisin kamalasti asua itse.

Nuo ruokajutut oli menneet ihan ohitse! Täytyy käydä heti katsastamassa mistä on kyse!

Anonyymi kirjoitti...

Ihana postaus! Minä en oikein osaa neuloa, mutta olen itseoppinut virkkaaja! Voi miten ihastuttavia nuo teemakirjat! Austen Crochet:in voisin tosissani etsiä käsiini!

Voisi kirjakaupatkin välillä herätä ja tehdä tällaisia hauskoja löytönurkkia ja teemahyllyjä. Myös kirja-aiheisia oheistuotteita saisi olla enemmän saatavilla. Amazonista olen kyllä helposti hankkinut Nälkäpeli-pinssin, mutta saisi noita suomestakin paremmin saada.

Anonyymi kirjoitti...

Niin ja kiitos Luru vinkkauksesta ;)

Ahmu kirjoitti...

Emilie: Teemakirjat ovat kyllä ihania! Hieno idea tuo kirjakaupan oheistuotteet ja teemoitukset! Minä haaveilen perustavani joskus oman kirjakaupan ja olisi mahtavaa saada kasattua se tuollaisella formaatilla!

Villis / Villasukka kirjahyllyssä kirjoitti...

Ihana postaus, jää mukavasti mieleen hautumaan :) Huomasin tässä Millennium -trilogiaa (ensimmäiset osat) katsoessani, että hiukseni ovat hieman lisbetsalandermaisesti leikattu ;)

Ahmu kirjoitti...

Villasukka: Kiitos :) Lisbetin tukka ei ole hassumpi, voisin haluta sellaisen itsellenikin, vaikka en taida olla yhtään rock ;)