Recent Posts

maanantai 31. joulukuuta 2012

Kirjavuosi 2012

Forssan Finlayssonin vanhat tehtaat. Matkalla Outlet kirjamyyntiin!

Miten yhteen vuoteen voi mahtua niin paljon hienoja lukuhetkiä ja matkoja toisiin maailmoihin? Kirjojen suurkuluttaja pääsee reissaamaan mielikuvituksen siivillä niin paljon, että päässä huimaa ja korvissa kohisee. Vuosi 2012 toi mukanaan monenlaisia lukuhetkiä, joista osa jäi mieleen, ja osan muistan ainoastaan blogin ansioista. Vuonna 2012 luin paljon spekulatiivista fiktiota, seikkailin vampyyrien kanssa melkein kyllästymiseen saakka ja palasin yllättävän harvoin aikaisemmin luettujen kirjojen pariin. Lukemisaikaa verottivat muut rakkaat harrastukset kuten kirjoittaminen ja neulepuikkojen kalisuttelu. Kävin 2012 vuonna myös ulkomailla, metsäretkillä, kuuntelemassa musiikkia ja tapaamassa kirjoittajaystäviä. Kirjallisestikin vuosi oli kiinnostava, sillä luettujen joukossa oli muutama ihan huippukirja!

Oopperajuhlat ja illan hämy. Taikahuilu.

Metsän siimeksessä sieniretkellä. Ei ihan vielä syksy.
Vuoden kohokohdiksi nostan tapani mukaan kolme sellaista kirjaa, jotka ovat erityisesti olleet mieluisia lukea. En osaa laittaa kirjoja paremmuusjärjestykseen, sillä ne ovat aina niin erilaisia, omalla tavallaan hienoja elämyksiä. Vuoden 2012 hienoimmat lukukokemukset olivat Ernest Clinen Ready Player One, jolta en osannut odottaa hirveästi, mutta joka tempaisi minut mukaansa niin, että luin koko yön. Jenny Kangasvuon Sudenveri yllätti minut, koska paranormaalin romanssihömpän sijaan kirja avasi eteeni ihan uuden maailman. Teoksen kirjoituskilpailun voitokkaat romaanit ovat olleet todella mieleeni, sillä vuoden kärkikolmikkoon nousee myös Emmi Itärannan Teemestarin kirja.

Vuonna 2012 luin myös muutaman muun romaanin, joka ansaitsee erityismaininnan. Annukka Salaman Käärmeenlumooja sai minut innostumaan uudelleen kotimaisesta paranormaalista romantiikasta. Kirjoittajatoverini Rina Rovion Ajan loppu toimi esikuvana kirjoitusharrastuksen kannattavuudesta ja Kristiina Vuori osoitti, että vielä 2010-luvullakin kannattaa kirjoittaa historiallista fiktiota (Näkijän tytär).

Vuoteen mahtui myös muutama jo ennalta tuttu klassikko, Colleen McCulloghin ihana Okalinnut, jolla parantelin lukujumia, sekä aina yhtä suloinen L.M. Montogomery ja Sininen linna.

Suurten tarinoiden jalanjäljillä Englannissa.

Haaveilua teemukin ääressä.

Tulevalta kirjavuodelta 2013 toivon paljon ihania lukuhetkiä. Muutamaa järkälemäistä historiallista romaania, joiden parissa vierähtää koko yö. Muutamaa hyvää nuortenkirjaa, muutamaa jännäriä. Kirjaa, joka itkettää ja naurattaa. Kustantamoiden katalogit ovat ilmestyneet ja suosikit on jo tullut bongattua. Nyt vain tekemään kirjastoon varauksia, sillä tulevana vuonna yritän olla ostelematta kirjoja, ellei ole hyvä syy (kuten jonkun tutun kirjoittajatoverin esikoinen, tai sen suosikkikirjailijan uutuus...tai...tai...tai!)

Kirjavuoden 2013 kohokohtia ovat luultavasti ainakin kirjamessut (en ole varma, mutta luulen luvanneeni, että lähden kirjoittajatoverien seuraksi Turun ja Helsingin messujen lisäksi myös Jyväskylään!), Forssan Outlet, ja sitten olen päättänyt lähteä käymään Pukstaavissa, joka on käsittääkseni suositeltava vierailupaikka kirjojen ystävälle. Houkuttelisi tehdä myös kirjallinen inspiraatiomatka, kuten menneenä kesänä. Saa nähdä minne vielä päädyn. Vinttikamarissa jatketaan seikkailua kirjojen maailmassa.

Lopuksi vielä linkkilistaus vuonna 2012 lukemistani kirjoista:


Kirjavaa vuotta 2013 kaikille!

5 kommenttia:

B. H. kirjoitti...

Hienoja kuvia! Tuo linna!

Ja olet lukenut paljon. En jaksa kovin usein kommentoida kirja-arvosteluja, mutta kyllä minä täälläkin käyn niitä vilkuilemassa ja yritän pistää vinkkejä muistiin. Lukuisaa ja kirjavaa uutta vuotta!

Ahmu kirjoitti...

B.N,: Linnat ovat hienoja ;) Minäkään en usein jaksa kommentoida kirja-arvosteluja, ellei minulla sitten ihan oikeasti ole jotakin mielestäni tähdellistä sanottavaa. Toivon kuitenkin, että joku lukija bongaa hyviä kirjavinkkejä ja tulee iloiseksi luettuaan ihanan kirjan :)

Lila kirjoitti...

Vau, upeita kuvia! Mäkin tahdon Englantiin. :)

Oletpa tehnyt kunnon listauksen, kävin lukemassa muutamia arviointejasi, ja tänne palaan, jos lukeminen meinaa jossain vaiheessa vuotta loppua. ;)

Ja joo, Jyväskylään maaliskuussa(ko ne kirjamessut on?).

Elegia kirjoitti...

Ihania kuvia! Olen vain kerran käynyt Savonlinnassa ja silloin koputtelin linnanporteilla. Sisään ei päässyt, nyyh. ;)

Näitä linkkilistauksia ja muita on kiva lukea. Sinunkin listaltasi lähti heti esim. tuo Nukkuu tyttö viallinen pakko saada -lisalle.

Ahmu kirjoitti...

Lila: joo, kirjamessuille! Katsotaan onnistuuko mutta yritystä ainakin olisi :)

Elegia: Mahtavaa, jos löydät Vinttikamarista lukuvinkkejä! En ole osannut tehdä noita tunnisteita kovin informatiivisiksi, mutta vuoden listauksessa on sitten kaikki kyseisenä vuonna luettu ;)