Recent Posts

torstai 23. kesäkuuta 2011

Juhannusta odotellessa

Meidän nurkilla juhannuksena tyypillisesti sataa vettä. Pitää mennä monen, monen vuoden taakse, jotta mieleen kirjastuisi sellainen juhannus, joka olisi päästy viettämään kuivin jaloin. Minun juhannukseeni kuuluu (ainakin siinä tapauksessa että kaatosade ei haittaa) juhannuskokon polttamista ja uusia perunoita. Kesäkodissa tietysti. Aika perinteistä, mutta ei se haittaa.

Viime kesänäkin satoi vettä. Kesäkodin kuistilta kuvattuna kohti rajuilman pieksemää metsää.
Tälle juhannukselle ja sen sateita ennakoiden olen varannut Sarah Watersin Vieras kartanossa -romaanin, sekä Helena Wariksen Suden lapset. Näistä jälkimmäinen saattaa jäädä lukematta, koska yritin joskus lukea Wariksen Uniin piirrettyä polkua, eikä se oikein sytyttänyt. Lisäksi puhelimen muistiin on ladattu kolme uutta äänikirjaa, johin liittyvästä problematiikasta kirjoitan myöhemmin. Problematiikkaa näet on ollut...

Mukavaa juhannusta kaikille lukijoille ja muille. Mitä luettavaa tai haaveiltavaa teidän juhannukseenne kuuluu?

10 kommenttia:

Kirsi Hietanen/Kirsin kirjanurkka kirjoitti...

Vesisade on täällä jo nyt, joten ... :) Mutta ei se haittaa. Luettavana on Elisabet Ahon Sisar, josta on kuulemma varaus kirjastossa. Pitää siis lukea pois alta. Sain juuri luetuksi Marianne Backlénin Tulilinnun tanssin, ja sen innoittamana taidan pian tarttua Bolshoin perhoseen. Balettimaailmaa kuvaavat molemmat.
Oikein nautinnollisia hetkiä Hundreds Hallin parissa, kunnon rajuilma sopii tunnelmaan!

jaana kirjoitti...

Nyt taitaa sade kastella vähän joka puolella, jos ennusteisiin on uskomista.
Hankin juuri Ishiguron Yösoittoja, sillä olen ollut aivan hurmaantunut hänen muusta tuotannostaan.
Iloista juhannusta!

Helena kirjoitti...

Hei Ahmu!
Älä suotta edes aloita Sudenlapsia, jos Uniin piirretty polku jäi kesken. Sudenlapset on jatko -osa ensinmainitulle.
Hyvää kesää, toivottaa kirjailija

Erja Metsälä kirjoitti...

Minulla lähtee mökille mukaan Ali Shaw'n Tyttö joka muuttui lasiksi ja varuiksi vielä äänikirja Nauravia naisia.

Hyvää juhannusta, Ahmu!

Ahmu kirjoitti...

Kirsi: Täälläkin alkoi juuri sataa, ja suunnittelen käpertyväni sohvallekirjan kanssa. Bolshoin perhonenkin on ollut minulla suunnitelmissa lukea, muistaakseni Leena Lumi joskus suositteli!

jaana: Ishiguron Ole luonani aina oli ainakin äärimmäisen mieleenpainuva kokemus! Täytyy muistaa tulla kurkkaamaan blogiisi millaisen arvostelun Yösoittoja saa sitten kun olet sen lukenut :)

Helena: Pitää yrittää Uniin piirrettyä polkua uudelleen, koska muinaissuomalainen tematiikka kiinnostaa ihan hirveästi, siksi Suden lapsetkin tarttui mukaan. Jätän siis odottamaan parempaa aikaa eli mielentilaa, kiitos vinkistä ;)

Erja: Tyttöä joka muuttui lasiksi onkin kehuttu muutamalla suunnalla, toivottavasti on hyvä! Kivaa juhannusta sinnekin!

Elegia kirjoitti...

Mökkijuhannus olisi ihana! Jos sää sallisi, makaisin vain laiturilla lueskelisin. Kenties tekisin lenkin järven ympäri, uisin ja saunoisin! Vaan ei olla kesämökillä nyt juhannuksena.

Kirjaa kuitenkin luen - vuorossa Kate Mortonin The Forgotten Garden.

Hyvää juhannusta!

Maria/Sinisen linnan kirjasto kirjoitti...

Ihanan tunnelmallinen tuo sadekuva! Juhannusviikonloppuna toivon saavani luetuksi Ibrahimin Punaisen morsiamen. Ihanaa juhannusta, Ahmu!

Mustikkakummun Anna kirjoitti...

Onpa tosiaan hieno kuva!

Aloitin eilen Colm Tóibínin Brooklynin. Huomaamattani luin sitä aika pitkälle - tarina siis vei mukanaan. Onneksi siinä riittää lukemista muillekin illoille ja päiville, etenkin kun välillä on tarkoitus laittaa hyvää juhannusruokaa ja olla sosiaalinen.

Hyvää juhannusta!

Kirsi Hietanen/Kirsin kirjanurkka kirjoitti...

Jaanan blogin kommentissa kaipailit Eropapereita. Minulla on niitä kaksi kpl, joten toisen voisin laittaa juhannuslahjaksi sinulle, jos pokkaripainos kelpaa. Kurkkaa s-postiosoitteeni blogini välilehdeltä ja laita postiositteesi minulle!

Ahmu kirjoitti...

Elegia: Otin neuvosta vaarin ja passitin mieheni mukaan järvenympäryslenkille: 23km harjuja ylös alas polkupyörällä, hiki tuli ja hyvä mieli :)

Maria: Sadesääkin kelpaa näin juhannuksena, mikään ei ole niin tunnelmallista kuin sateen ropina ullakkohuoneessa, hyvä kirja... mmm...

Anna Elina: Kuulostaa kivoilta juhannussuunnitelmilta!

Kirsi: Kiitos! Laitoin sinulle s-postia!