Recent Posts

torstai 19. toukokuuta 2011

F. H. Burnett: Salainen puutarha

Minä en koskaan pikkulapsena ollut mikään runotyttö. Tutustuin Mongomeryn ja muiden tyttökirjaklassikoiden maailmaan vasta joskus 10-15 -vuotiaana, sillä alakoululaisena halusin lukea Blytonia ja muita seikkailukirjoja, poikakirjoja ja sellaista missä sattui ja tapahtui. Esikuvanani oli pikemmin Viisikkojen poikatyttö Paula tai Ronja Ryövärintytär, kuin joku niistä hempeistä brittiklassikoiden neideistä. Tutustuin kuitenkin teini-ikäisenä brittiläisiin tyttökirjaklassikoihin, joista erityisesti mieleeni on jäänyt Francis Hodgson Burnettin Salainen puutarha.

Kesämökin kirjahyllyä on siis taas kerran tullut koluttua nostalgiamielessä. No, ei se mitään. Salaisessa puutarhassa sairaalloinen ja ikäväluonteinen Mary päätyy kummallisen setänsä hoiviin keskelle Yorkshiren nummia. Hänellä ei ole muuta ajanvietettä kuin seikkailla puutarhassa, joka vähitellen paljastaa hänelle salaisuutensa. Tuossa ankeassa ja kolkossa talossa Mary myös ystävystyy ja lopulta niin puutarha kuin Marykin puhkeavat kukkaan.

Voiko tästä romaanista oikeastaan sanoa muuta kuin että se on klassikko, joka jokaisen pitäisi joskus lukea? Löytyykö muuten blogin kävijöistä joku, jolle Salainen puutarha ei ole tuttu? Kirjasta on tehty myös elokuvat ainakin vuosina 1993 ja 1949.

Tässä kohtaa voisi olla hyvä paikka kysyä, miksi ihmeessä enää nykyään ei kirjoiteta tai julkaista tällaisia lastenkirjoja? Onko aika ajanut ohitse lapsille suunnatuista lukuromaaneista? Jos osaatte, niin suositelkaa minulle tämän päivän lasten- tai nuortenromaaneja, joissa olisi tämä ihana tyttökirjaklassikoiden henki.

Suosittelen luettavaksi suloisten ja iättömien lastenkirjaklassikoiden ystäville.

7 kommenttia:

Laura / Lukuisa kirjoitti...

Minulle Salainen puutarha on nimenä ja hiukan sisällöltääkin tuttu, mutta en ole koskaan sitä lukenut. Kiitos muistutuksesta!

Heititpä kyllä hyvän kysymyksen. Miksi tällaisia kirjoja ei enää tehdä? Kaiketi kiinnostuneita ei ole, lapset taitavat nykyään siirtyä jo 10-vuotiaina vampyyrien (Houkutus) pariin.

Ahmu kirjoitti...

Laura: Totta, tuntuu että kaikki lapset varhaisteineistä alkaen lukevat noita vampyyrijuttuja. En nyt halua kuulostaa ikälopulta tylsimykseltä, mutta antaapa sekin terveen kuvan maailmasta...

Anonyymi kirjoitti...

En ole koskaan lukenut tätä kirjaa, mutta lukuisia kertoja olen kyllä miettinyt! Elokuvan olen nähnyt vuosia sitten ja itsenäisen toisen osankin olen tästä tarinasta katsonut. Vähän nolottaa.. :) pitäähän tämä nyt lukea!

Maria/Sinisen linnan kirjasto kirjoitti...

Ihana kirja! Olen lukenut Salaisen puutarhan ahmimisiässä ja tykkäsin, vaikka Burnettin Pikku prinsessa oli mielestäni vielä ihanampi...

Raili Mikkasen historiallisissa nuortenromaaneissa on ehkä jotain samaa kuin klassisissa tyttö- ja poikakirjoissa, esim. Aino Kallaksen tyttövuosista kertova "Ei ole minulle suvannot!"

Teresita kirjoitti...

Lisää sopivaa lukemista tietyn deadlinen jälkeen ajateltavaksi. Pihamme tammi näytti tänään pieniä vihertymisen merkkejä, joten minulla alkaa olla kiire :)

Kyseinen kirja ei ole minulle millään tavalla tuttu. Tai sanotaan, etten ainakaan muista lukeneeni sitä tenavana. Pitääkin suunnata kirjastossa askeleet lasten ja nuorten osastolle :)

Ahmu kirjoitti...

Emilie: Lue ihmeessä! Tämä on sen verran ohkainenkin, ettei vie iättömästi aikaa :)

Pienen mökin emäntä: Olenkohan minä lukenut Pikku Prinsessaa ollenkaan? Nimi kuulostaa kyllä niin tutulta, että varmasti joskus. Pitääpä kaivaa jostakin se ja lukea!

Teresita: Hus, hus, lähetän sinne hallan ja manauksen, että puu ei tee lehtiä. Tosin, halla ei taida siellä teidän seuduilla olla toivottu?

Lue ihmeessä Salainen puutarha! Olen aika varma, että tykkäisit siitä :)

Leena Lumi kirjoitti...

Tämä kirja on mullistanut elämäni. Luin tämän pikkutyttönä moneen kertaan ja se on edelleenkin hyllyssäni, vaikka Anna-kirjat ovatkin joutuneet isoon tyttökirjalaatikkoon tilan puutten takia. Rakensin oman salaisen puutarhani ja nyt näyttää siltä, että siitä tulikin liian kuuluisa, mutta ehkä tähän tulee vielä taottu portti ja kaari, sitten saapuu salaisuus takaisin.

Omistan molemmat filmatisoinnit ko. kirjasta.