Recent Posts

maanantai 13. joulukuuta 2010

Derren Brown: Miten mieltä hallitaan

Kuppi teetä ja Derren Brown
Ihmisen mieli on ihmeellinen asia. Se joustaa kuin kuminauha ja vääntyy tarvittaessa juuri sinne minne halutaan: ainakin siinä tapauksessa, että sitä osaa hallita ja pompotella tahtonsa mukaan.

Tv-taikurina ja mentalistina tunnetun Derren Brownin opas Miten mieltä hallitaan pureutuu hämmästelemään ihmismieltä, ja avaa niitä kikkoja, joiden avulla Brown luo illuusion kyvystään lukea ihmismieliä ja ohjailla ihmisiä tahtonsa mukaan.

Innostukseni lukea tämä kirja sai alkunsa siitä, kun näin eräissä pikkujouluissa ilmielämän "mentalistin", joka esityksessään käytteli joitakin Browninkin neuvomia kikkoja. Hauskaa oli nimenomaan se, että kyseessä ei ollut minkäänlainen taikatemppuilu, vaan ihan silkka psykologia ja harjaantuneisuus, joiden tietämys mahdollisti sen, että esiintyjä pystyi pienistä eleistä lukemaan ihmisiä ja paljastamaan esimerkiksi avustajan kädessä olevan korttinipun kortit. Se oli toki viihdyttävää, mutta ennen kaikkea mielenkiintoista. Onko ihmistä todella sillä tavalla mahdollista lukea ja paljastaa mitä hän "ajattelee". No, onpa hyvinkin, ainakin tietyissä määrin.

Brownin kirja ei missään tapauksessa ole taikatemppuopas, vaan pikemminkin sitä voisi pitä viihteelliseen muotoon puettuna psykologian oppaana, joka esittelee valheenpaljastuskikkojen lisäksi myös äärimmäisen tehokkaita ja toimivia muistitaktiikoita ja muita ihmismielen harhauttamiseen liittyviä ihmetyksiä. Varsin viihdyttävää lukemista joulunodotukseen, ja kokeilinpa jo muutamaa kikkaa mieheenikin. Toimivat.

Suosittelen ihmismielen ihmeellisyyksistä kiinnostuneelle lukijalle, jonka elämänasenteessa on ripaus skeptismiä, kokeilunhalua ja rajatonta uskoa ihmismielen mahdollisuuksiin.