Recent Posts

torstai 7. lokakuuta 2010

Diana Gabaldon: Lumen ja tuhkan maa

Sain tänään päätökseen Gabaldon -luku-urakkani kuudennen osan, reippaasti yli tuhatsivuisen tiiliskiven Lumen ja tuhkan maa. Pitkäveteisyydessään epätoivoa aiheuttaneen Tuliristin jälkeen Lumen ja tuhkan maa oli helpompaa ja viihdyttävämpää luettavaa. Siltikin, vaikka olen lukenut romaanin kertaalleen aikaisemmin. On kuitenkin myönnettävä, että on etunsa lukea sarja alusta alkaen kirja kerrallaan -yhtäjaksoisesti, sillä Gabaldonin rönsyilevään tyyliin ja monenkirjaviin henkilöhahmoihin on vaikeampi tarttua jos lukee romaanisarjan myöhemmät osat yksittäisinä teoksina...

Lumen ja tuhkan maan tapahtumat sijoittuvat 1770-luvun Pohjois-Carolinaan, jossa vapaussodan aatteet tavoittavat Clairen ja Jamien asuttaman Harjun. Sotaan liittyvien teemojen lisäksi keskeisessä osassa romaania ovat Harjun ihmissuhteet ja tapahtumat, joiden pyörteisiin "nykyajassa" kasvaneet aikamatkaajat väistämättä joutuvat. Claire on omaksunut aukottomasti 1700-luvun elämäntavan, mutta hänen tyttärensä Briannan ja tämän miehen Rogerin ajatuksissa kaikuu kaipuu omaan aikaan: rakkaus lähimmäisiin sitoo kuitenkin nuoren parin elämään menneisyyden elämää Pohjois-Carolinan takamailla.

Kommentoin Tuliristiä luettuani Gabaldonin taipumusta haastaa miessankarinsa erilaisiin koettelemuksiin, mutta Lumen ja tuhkan maassa myös naiset saavat osansa kärsimyksistä. Claire joutuu kaapatuksi ja raiskatuksi ja on vähällä menettää henkensä kuumetaudin kourissa, Brianna taas kaapataan vanhan vihollisensa Stephen Bonnetin laivalle puhumattakaan Harjun nuorista naisista, jotka kantavat äpärälapsia ja kärsivät koston ja kateuden kierteessä. Kaiken kaikkiaan tämä oli virkistävää vaihtelua ainaisille mieshahmojen kärsimyksille.

Lumen ja tuhkan maan jälkeen Gabaldonin romaanisarjaan on ilmestynyt vielä yksi, suomennettu osa: Luiden kaiku. Tiettävästi Gabaldon on aikeissa kirjoittaa tämän jälkeenkin sarjalleen jatkoa, mutta nähtäväksi jää milloin uusi tiiliskivi ilmoitetaan valmistuneeksi. Minä tartun seuraavaksi Luiden kaikuun ja jatkan matkaani 1700-luvun melskeessä...

 Suosittelen jatkoksi sarjan muut osat lukeneille... Niin kuin viimeksikin.

0 kommenttia: