Recent Posts

lauantai 8. elokuuta 2015

Kolmen kirjan haaste

Kuutar heitti minulle kolmen kirjan haasteen, jossa ideana on listata kolme sellaista kirjaa, jotka on blogin aikana lukenut ja blogannut ja jotka haluaisi lukea uudelleen. Haaste on minulle helppo ja mieluinen; perustin näet blogini aikoinaan osittain sen takia, että minulla on paha tapa lukea samoja kirjoja uudelleen ja uudelleen, ja arvelin blogin motivoivan lukemaan myös uutuuksia ja sellaisia kirjoja, joihin ei mukavuudenhaluisena viitsi tarttua. Siinä suhteessa Vinttikamari on toiminut hyvin, koska olen vähentänyt kirjojen uudelleenlukua ja tarttunut ennakkoluulottomammin myös uutuuskirjoihin.

Olen lukenut blogini aikoina tosi monia hyviä kirjoja, joista osa on pitkäaikaisia suosikkeja. Nämä seuraavat kolme eivät ole siis välttämättä blogiaikani kolme parhainta kirjaa, mutta joka suhteessa sellaisia, joihin voisin ja haluan palata vielä uudelleen.

Tuulen viemää (Margaret Mitchell): Klassikkoromaani joka yllätti. Tartuin kirjaan äidin kannustamana pitkin hampain ja rakastuin siihen.

Ready Player One (Ernest Cline): Luin kirjan läpi niin vilpittömän jännittyneenä, että pitäisi palata tähän uudelleen ja lukea kirja oikeasti ajatuksella.

Noidan Rippi (Susan Fletcher): Ihana, ihana kirja Skotlannista. 

Haaste näyttää kiertäneen jo tosi monessa blogissa, joten tällä kertaa en haasta muita bloggareita mukaan.

4 kommenttia:

Elina / Luettua elämää kirjoitti...

Susan Fletcher on ponnahdellut jo useammassa kolmen kirjan listassa esiin. Ehkäpä olisi jo minunkin aika tarttua hänen kirjoihinsa. Ja tuo Tuulen viemää on edelleen lukematta.

Ahmu kirjoitti...

Elina: Lue ihmeessä Noidan rippi, minulla ei ole muista Fletcherin kirjoista kokemusta, mutta Noidan rippi oli kyllä hieno kirja :)

Katri kirjoitti...

Hei, jos et ole lukenut muita Fletchereitä, niin lue ihmeessä!

Ahmu kirjoitti...

Katri: No joo, pitäisi kyllä!