Recent Posts

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Maria Peura: Antaumuksella keskeneräinen


Maria Peura: Antaumuksella keskeneräinen
Teos 2010
320 sivua.
Kansi: Camilla Pentti
Kirjastosta

Hups. Olen ollut vähän muualla ja muissa maisemissa ja meiningeissä. Ja kaiken lisäksi minulla on rästissä kaksi bloggaamatonta kirjaa, joista toinen on Maria Peuran Antaumuksella keskeneräinen. Kirjan lukemisesta on jo vierähtänyt tovi, joten kirjoitukseni jää ihan pintaraapaisuksi. Kaiken muun tekemisen ja miettimisen ohella on ihan varoittamatta tullut kesä, vaeltelen metsässä ja puutarhassa ja välillä muistan ottaa mukaani kirjan, mutta yleensä en. Tällaista on kesä.

Antaumuksella keskeneräinen kertoo Peuran romaanin Vedenaliset kirjoitus- ja luomisvaiheesta. Se on samalla kirjoittajakurssin päättötyö, joka on myöhemmin muokattu julkaistavaan muotoon. Kirja on säpäleinen, pirstonainen kertomus kirjailijan arjesta, mutta juuri siksi se on mielenkiintoinen kuvaus luomistyön prosessista. Jokainen kirjan syntyprosessi on tietysti erilainen, ja tavallaan Peuran päiväkirjamuotoon kirjoittama teos on omiaan tukemaan taitelijamyyttiä: kirjan synty on tuskaista ja raastavaa, mutta antoisaa.

Olen viime aikoina lukenut enemmänkin samaan genreen sijoittuvia tekstejä. Niiden joukossa Peuran Antaumuksella keskeneräinen oli virkistävällä tavalla erilainen, vaikka se ei varsinaisesti antanutkaan neuvoja siihen, miten kirjoittamiseen pitäisi suhtautua. Toisaalta Peuran tekstiin sisältyy viisaus siitä, että varsinaisia vastauksia ja maagista tasapainoa on vaikea löytää, senhän kertoo jo kirjan nimikin.

En ole lukenut Peuralta muita tekstejä, mutta kieltämättä tämä herätti mielenkiinnon, vaikka Peuran kirjoittama genre on tuskin ominaisinta minulle. Ehkäpä otan luettavakseni ainakin Vedenaliset, jonka syntyä tässä kirjassa kuvailtiin.

Suosittelen Antaumuksella keskeneräistä kaikille kirjoittamisesta ja romaanin syntyprosessista kiinnostuneille.

3 kommenttia:

Ulla kirjoitti...

Tuo Peuran kirja vaikuttaa mielenkiintoiselle. Pitää etsiä se kirjastosta.

Katja / Kirjojen kamari kirjoitti...

Antaumuksella keskeneräinen oli minusta äärettömän antoisa kirja, jonka ahmaisin joskus ylivuotisessa talvipimeässä. Minäkin innostuin sitten lainaamaan kirjastosta muitakin Peuran kirjoja, mutta ne olivat minusta aika rankkoja. Tämä ensin koettu jäi mieleeni erinomaisena opuksena, johon ehkä joskus vielä palaankin.

Ahmu kirjoitti...

Täytyy katsoa uskallanko kokeilla Peuraa jossain vaiheessa! Kiitos varoituksesta! Tämä oli joka tapauksessa mielenkiintoinen vaikkakin vähän sekava.