Recent Posts

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Helmikuun haastevastaukset

Kattona taivas -blogin Nadia haastoi minut jo jokunen tovi sitten vastaamaan muutamaan kysymykseen. Olen ollut enimmäkseen laiska, mutta myös vähän kiireinen ja nyt poikkeuksellisen vapaan sunnuntain kunniaksi päätin siivota edes hiukan Vinttikamariin kertyneitä pölypalloja ja vastata samalla kysymyksiin.

1. Mainitse henkilö tai asia, joka on toiminut lukuharrastuksen innoittajanis?
Äitini ja isäni, jotka ovat aina kannustaneet ja tuuppineet minua lukemaan. Luultavasti siksi, että pysyisin poissa pahanteosta, mutta yhtä kaikki.

2. Aihealue, jota et vielä tunne, mutta josta haluaisit lukea?
Minua kiinnostaisi lukea jotakin populaaria ja kohtuullisen kevyttä Skandinavian lappiin ja saamelaisiin liittyvää.

3. Mikä oli lapsuutesi rakkain kirja?
Enid Blytonin Seikkailujen laakso

4. Mikäli näet hyvän elokuvan, haluatko lukea siitä myös kirjan, mikäli sellainen on julkaistu?
Yleensä kyllä. Viimeksi tartuin Kirjavaan huntuun edellämainistusta syystä.

5. Mikä on paras tapa välittää lukuharrastusta myös muille?
Antaa hyviä lukuvinkkejä ja antautua keskusteluun kirjoista

6. Mikä on suhteesi julkisiin kirjastoihin?
Luulen, että ne ovat yksi syy ihmisten onnellisuuteen

7. Mikä on suosikkilukupaikkasi?
Sohva ja kesäkodin kuistin kaide, jolla istuessa on vaarassa saada päähänsä ampiaispesän ja pudota jasmiinipensaaseen.

8. Pyritkö ostamaan lukemasi kirjat, vai lainaatko ne mieluummin kirjastosta?
Suosin kirjastoa, mutta uutuuksien kohdalla saatan olla malttamaton.

9. Mikä on suosikkimaasi, josta luet kirjallisuutta?
Ei minulla taida olla suosikkimaata. Brittiläisissä kirjoissa on kyllä oma hohtonsa.

10. Luetko enemmän suomalaista vai ulkomaista kirjallisuutta? Onko valintasi tietoinen?
Ennen luin enimmäkseen ulkomaista kirjallisuutta, koska se oli jotenkin positiivisempaa kuin kotimainen. Nykyään luen yhtä lailla kumpaakin, koska olen oppinut sietämään suomalaista melankoliaa.

Melkein asiaankuuluvana kuvituksena reissukuvia Brittiläisen
kirjallisuuden kotimaasta, satujen ja tarinoiden Englannista.

2 kommenttia:

Villis / Villasukka kirjahyllyssä kirjoitti...

Kakkoskohtaan voisi löyhästi sopia Stefan Spjutin Staalo :)

Ahmu kirjoitti...

Yritin sitä, mutta jumitin alkuun. Haluaisin kyllä antaa sille uuden mahdollisuuden, koska aihe kiinnostaa...