Recent Posts

lauantai 22. helmikuuta 2014

Anna Misko: Armovuosi


Anna Misko: Armovuosi
Minerva 2014
356s.
Kansi: Taittopalvelu Yliveto Oy
Arvostelukappale

Anna Miskon romaani Armovuosi on 1700-luvulle sijoittuvan trilogian ensimmäinen osa, joka kertoo hämäläisen pappilan asukkaista. Pappilassa eletään isännän kuolemaa seurannutta armovuotta, jonka ajan leskellä on perheineen oikeus asua pappilassa. Ingrid-leski odottaa kolmen tyttärensä, Beatan, Marian ja Saran kanssa pelastajaksi pappia, joka ottaisi edesmenneen miehen paikan ja pelastaisi perheen. Poika Julius opiskelee Turussa, mutta hänestä ei pappilan isännän roolin ottajaksi tunnu olevan.

Lesken armovuosi on teemana varsin mielenkiintoinen. Miskolla on romaanissaan oivalliset elementit, mutta tarina pappilan naisten sydänsuruista ei oikein ota tulta alleen. Pappilassa juoksevat kosijat sekä miesvaltaisen maailman odotukset tuovat mieleen Jane Austenin Ylpeyden ja ennakkoluulon, mutta vertailukohta ei ole Armovuodelle edullinen. Romaani ei tavoita pulppuilevaa elämäniloa, vaan sulkee kansiensa sisälle naiivin tarinan ja hahmot, jotka eivät ainakaan trilogian ensimmäisessä osassa osoittaudu järin karismaattisiksi. Olisin kaivannut syvempien hahmojen lisäksi myös enemmän dialogia ja ajankuvaa, joka nyt jäi hieman hataraksi.

Romaanissa armovuotta eletään jännittyneessä odotuksessa, surussa ja muutamassa kiihkon hetkessä. Kosijoiden joukkoon mahtuu myös huijari jonka ympärille punoutuva juoni päättyy cliff-hangeriin tarinan epilogissa. Vaikka romaanin edetessä haukottelin ja pudistelin päätäni huijaripapin edesottamuksille ja makuukamarihetkille, antoi tarinan loppuratkaisu pienen yllätyksen, jonka voimin saatan tarttua myös trilogian toiseen osaan. Romantiikankuvaus ei ihan hirveästi vakuuttanut minua, mutta toisaalta Miskon kerronnassa on jotakin Ursula Pohjolan-Pirhosen historiallisten romaanien henkistä tyttöromantiikan tuntua.

Ingrid hengitti kuin vapaaksi päässyt vesiputous, tärisi ja tempautui lentoon pyörremyrskyn kiskaisemana. Pilvien korkeudella hänen koko ruumiinsa täyttyi hehkuvista taivaankappaleista, suurista polttavista murikoista, jotka räjähtivät ja joiden mukana hän sinkoutui tähtisumuna avaruuteen. (Misko: Armovuosi, s.142)

Armovuosi oli minulle vähän pettymys. Pidän niin valtavasti historiallisista romaaneista ja odotan aina jotakin ihmeellistä. Ehkä suurimpana puutteena koin henkilöhahmojen paperimaisuuden, mutta kun kyseessä on trilogia, voi tietysti odottaa, että hahmot saavat enemmän tilaa seuraavassa osassa. Misko on minulle tuntematon kirjailija, romaanin sivuliepeen mukaan hän on kirjoittanut lapsille suunnattuja suomalaiseen mytologiaan ja perinteeseen pohjautuvia kirjoja, mutta mistään tietokannasta en niitä löytänyt. Mytologia ja perinne kiinnostavat aina, joten olisi ollut hauska tietää millaisia teoksia kirjailija on aikaisemmin kirjoittanut.

Armovuosi ei ollut seikkailu eikä oikein romanttinenkaan kertomus, vaan kuvailisin sitä viipyileväksi tarinaksi, minun makuuni vähän liian sievä ja siveä, mutta sopii varmasti sellaisille lukijoille, jotka nauttivat hidastempoisesta kerronnasta eivätkä kaipaa värikkäitä dialogeja ja räiskyviä henkilöhahmoja. Koska kyseessä on trilogia, lukemista riittänee myös jatkossa.

Suosittelen Anna Miskon Armovuotta perinteisten historiallisten romaanien ystäville.

2 kommenttia:

Jane / Kirjan jos toisenkin kirjoitti...

Luin tämän myös viime viikolla, aika pitkälti samoin ajatuksin. Lähtöasetelmasta tuli juurikin Austen mieleen, mutta siihen ne yhtäläisyydet loppuivatkin. Mutta siinä missä pidit tätä siveänä, minä yllätyin papinrouvan lakanoissa kieriskelystä ;) Viihdyttävä kirja kaikin puolin, varmasti luen ne jatko-osatkin aikanaan.

Ahmu kirjoitti...

Täytyykin käydä lukemassa sinun arviosi kirjasta. Tämä oli kyllä vähän sellainen romaani, että kyllä sen luki mieluusti, mutta ei jättänyt kovin pysyvää muistijälkeä. Jännä nähdä miten tarina tästä jatkuu...