Recent Posts

perjantai 17. tammikuuta 2014

Stephanie Dosen: Woodland knits


Ymmärrettävistä syistä kaikkien mielestä aikuiset ihmiset hassuissa eläinvaatteissa ei ole kovin siisti juttu. Minä en kuitenkaan voi mitään sille, että Tiny Owl Knits-nimellä blogia pitävä Stephanie Dosen on lumonnut minut satumaisilla neulemalleillaan! Aikani netissä kuvia ihaillen päätin tilata hänen neuleohjeita sisältävän kirjan itselleni.

Minä olen vähän levoton neuloja, en viitsi tehdä neuleita ohjeiden mukaan, joten kirjat, lehdet ja netistä löytyneet kuvat toimivat pikemminkin inspiraation lähteenä kuin suoranaisena ohjeena. Woodland knits kirjassa inspiraatioita riittääkin, sillä kirjan neuleet ovat kuin satukirjasta. Teos on myös kokonaisuutena kasattu niin, että sitä voi melkein lukea kuin satukirjaa: jokaisen ohjeen sivut on kuvioitu omalla kuviollaan ja neuleissa on käytetty mielikuvistusta. Ohjeita löytyy kettupuuhkasta keijusiipiin saakka.

En ole vielä ehtinyt kokeilla (tai soveltaa) yhtäkään kirjan ohjetta, joten en osaa sanoa miten helposti ne ovat luettavia tai toimivatko toteutukset käytännössä. Alussa on kuitenkin selvyyden vuoksi sanasto, jossa suunnittelija kertoo käyttämänsä lyhenteet yms. Myös kuvat ovat informatiivisia, eli pelkkä selailukirja tämä ei ole, jos kärsivällisyys vain riittää englanninkielisten ohjeiden tankkaamiseen. Lankoina on käytetty paljon muun muassa Rowanin lankoja, mutta ne on tietysti mahdollista korvata kotimaisilla vaihtoehdoilla.

Minulla on tällä hetkellä niin monta käsityötä ja muuta työtä kesken, että en ainakaan vähään aikaan ehdi ryhtyä tekemään kirjan malleista yhtäkään. Olen silti jo päättänyt mistä aloitan (vaikeimmasta tietysti, koska olen masokisti), ja sormet ihan syyhyävät. Kun ulkona paukkuu pakkanen, ei mikään ole niin mukavaa, kuin laittaa kynttilät palamaan, takkatuli rätisemään ja tarttua puikkoihin, joista syntyy satumainen, metsäinen, mystinen neule!

Suosittelen lapsenmielisille, satuihmisille, neulojille, haaveilijoille.

2 kommenttia:

Leena Lumi kirjoitti...

Voi Ahmu, minua ihan sisältä sattuu kun näen upeita neuleita. Haluaisin ostaa kaikki tällaiset kirjat ja opetella oikeasti kutomaan/neulomaan, mutta minä en ikinä opi muuta kuin kaulaliinan ja siis nykyään tuubin;) Olen yrittänyt, oi totisesti. Ei ole mitään niin rauhoittavaa kuin kutominen. Nytkin minulla on korillinen upeaa Teddy-lankaa monessa värissä, mutta en tajua edes miksi. Näenkö unta, harhaa, että jonain päivänä saan aikaiseksi jotain sellaista kuin vaikka tuon kirjan kuvissa. Haluan villajumpperin, jossa juoksevat punaiset ketut...

Kiitos tästä ja toivo, että en törmää tähän kirjaan missään, sillä en voisi olla sitä ostamatta;)

Ahmu kirjoitti...

Neulominen on kyllä vaarallista, sillä se riistää helposti aikaa lukemiselta ja muulta puuhalta. Neulominen onnistuu hyvin leffaa katsellessa, mutta tarvitsisin ylimääräisen käden kääntämään kirjan sivuja, että onnistuisin lukemaan romaania samaan aikaan. On kai todettava, että vuorokauden tunnit eivät riitä kaikkeen!

Voi Teddyä, tiedätkö Leena, minulla on päässäni juuri sellainen malli, joka sinun pitäisi Teddystä itsellesi neuloa ;)