Recent Posts

maanantai 25. marraskuuta 2013

Katri Alatalo: Karnin labyrintti (Mustien ruusujen maa 1)


Olen ollut koko marraskuun ihan nanowrimon pyörteissä, mutta onneksi olen silti ehtinyt myös hieman lukea. Sain kaverin kirjahyllystä lainaan Vaskikirjojen vuonna 2012 julkaiseman Katri Alatalon romaanin Karnin labyrintti. Alatalon esikoisromaani on perinteistä fantasiaa, joka sijoittuu pohjoisiin maisemiin.

Kuollut metsä oli karu, ja puut olivat samanlaisia kaikkialla. Maamerkkejä etsien oli vaikea suunnistaa; helpompaa oli löytää reitti vaiston varassa, muistojen avulla.
(Alatalo: Karnin labyrintti, s.33)

Tarinassa 16-vuotta täyttänyt Dinja-tyttö lähtee kotikonnuiltaan kylmästä pohjolasta, sillä unessa nähty ruusumies ja kadonnut äiti vaivaavat Dinjan mieltä. Hän taittaa matkaa Raugin ja Emronin kanssa, ja kohtaa matkallaan erilaisia haasteita ja tapaa uusia kansoja ja ihmisiä. Tarina täyttää perinteisen fantasian odotukset, siinä on ripaus Sormusten herran henkistä taivallusta ja erityisesti labyrinttikohtaukset tuovat mieleen Tolkienilta tutun vuoren sisällä olevan valtakunnan. Karnin labyrintti on kuitenkin ihan oma kertomuksensa, vaikka se lainaakin fantasialle tutuksi tulleita elementtejä. Teemat oman identiteetin etsinnästä ovat hyvin esillä ja fantasiamaailma tuntuu mukavasti tutulta mutta silti omanlaiseltaan.

Alatalon kieli on sujuvaa ja helppolukuista. Pienen näköinen kirjanen pitää sisällään pitkän ja vaiheikkaan tarinan. On mukava huomata, että Suomessa edelleen julkaistaan ihan perinteistä fantasiaa, vaikka tarjontaa taitaakin olla edelleen vielä enemmän kuin kysyntää. Hienoa silti, että Vaskikirjat on lähtenyt julkaisemaan Alatalon trilogiaa. Kirjasarjan toinen osa ilmestyikin juuri, täytyy katsoa, jos se tarttuisi mukaan kirjastosta.

Lähtöpäivänä ilma oli kirkas ja kylmä, ja Dinja puki päälleen paksun hirventaljaisen takkinsa. Hän sulki ikkunaluukun, jonka oli unohtanut raolleen yön ajaksi, ja alkoi pakata.
(Alatalo: Karnin labyrintti, s.190)

Suosittelen romaania perinteisen fantasian ystäville.

maanantai 4. marraskuuta 2013

Bernard Beckett: Genesis


"Tunnetko silloin olosi väkeväksi?"
"En tunne mitään."
"Sitä minä en usko", Art sanoi.
"Ihan sama minulle, mitä sinä uskot."
"Sinun täytyy muistaa, että jos suunnitelma epäonnistuu jossain vaiheessa, minä en pysty sinua auttamaan", Art painotti. "Minun ohjelmani ei salli tietoisten olentojen tappamista."
"Mutta pystyt kuitenkin pitelemään ihmistä aloillaan, kun minä tapan?"
"Näköjään."
"Sinun ohjelmasi ei ole mistään kotoisin."
(Beckett: Genesis s.152)

Anaksimandros suorittaa tutkintolautakunnalle koetta, jonka läpäistyään hän pääsisi jäseneksi Akatemiaan, utopistisen yhteiskunnan ylimpään johtavaan elimeen. Anaxin tutkimuksen aiheena on 2000-luvun lopulla elänyt Adam Forde, joka pelastaa tuntemattoman tytön hengen ja joutuu vangituksi. Vankina olonsa aikana Adam tutustuu robottiin nimeltä Art.

Genesis tarrautuu elämän perustavanlaatuisiin kysymyksiin. Mitä on olla ihminen? Mikä on sielu ja tietoisuus? Jos tekoaäly kehitettäisiin huippuunsa, mikä asema inhimillisyydelle jäisi? Kirja tarttui mukaani kirjastosta ihan sattumalta - ja vei mukaansa. En ole kovin tottunut robottipitoisen scifi-dystopian lukija, mutta tässä oli elementtejä jotka vakuuttivat.

Beckett hyödyntää tarinassaan antiikin filosofiaa ja Vanhan testamentin kertomuksia. Genesiksen luettuani jäi hyvin vahvasti sellainen vaikutelma, että tämä vuonna 2006 julkaistu kirja tulee olemaan klassikko. Yllätyin iloisesti, kun se löytyi myös bloggarien Nämä kirjat pitää lukea -listalta. Arvosteluihin en ole juurikaan törmännyt, tai sitten ne vain ovat livahtaneet täysin ohitse. Toisaalta ihan hyvä, tämä kirja oli melkein parhaimmillaan luettuna ilman ennakko-oletuksia. Spoilaaminen ja juonipaljastukset pilaavat tarinan täysin.

Suosittelen Genesistä yhteiskunnallisista aiheista ja ihmisyyden olemuksesta kiinnostuneille scifin ja dystopian ystäville.