Recent Posts

tiistai 2. heinäkuuta 2013

Ruotsalaiset vampyyrit vs. amerikkalaiset vampyyrit



Oli synkkä ka myrsyinen yö... Tai ainakin viime yönä tuuli peijakkaasti ja satoi vettä. Olin yksinäni ja etsin itselleni katsottavaksi amerikkalaisten elokuvaversion John Avjide Lindqvistin romaanista Ystävät hämärän jälkeen. Blogistani löytyy myös kirjan arvostelu, mutta elän tällä hetkellä tablettikoneeni varassa, minkä takia linkitys ei onnistu (tai en vain osaa, mikä on muös hyvin mahdollista, ellei jopa todennäköistä). Romaanista on tehty aikaisemmin myös elokuva ruotsalaisvoimin: Låt den rätte komma in.

Let me in oli aika uskollinen niin alkuperäiselle romaanille kuin ruotsalaismalliselle elokuvallekin. Ruotsalaislähiön sijaan New Mexicoon sijoitettu tarina kertoo koulukiusatusta, vanhempiensa avioeroprosessin jalkoihin jääneestä pojasta, joka tapaa kotipihalla omituisen tytön. Abby -ruotsalaisversiossa Eli- kulkee paljain varpain, ei käy koulua ja haisee kummalliselta.

Ystävät hämärän jälkeen oli kauhistuttava kirja, vampyyriromaanien ehdotonta aatelia. Niin oli myös Let me in, vaikka en näe järkevää selitystä sille, miksi ruotsalaiselle elokuvalle on pitänyt vääntää vastine amerikanmalliin. Kielen lisäksi muutoksia oli tosin myös sukupuolisiveyteen liittyvissä teemoissa. Abbyn hahmon androgyynisyys, joka Låt den rätte komma in -elokuvassa näytettiin katsojille sukupuolielimiä vilauttavalla kohtauksella, oli Let me inissä jätetty kokonaan pois. Abbyn hahmon sukupuoli-identiteetin problemaattisuus oli kuitattu lähinnä kommentilla "pitäisitkö minusta vaikka en olisikaan tyttö".

Amerikkalaisilla näkyy olevan muutenkin tapana tehdä ruotsalaisten elokuvista omat versionsa. Männen som hatar kvinnor vääntyi Girl With the Dragontattooksi, mutta jälkimmäinen säilyttää silti pohjoismaalaisen melankolian niin talvisena maisemana kuin ihmisluonnon näennäisenä synkkyytenä. Sama fiilis toistuu Let me inissä.

Mitä kokemuksia kaunokirjallisen teoksen eri elokuvaversioista? Onko kyse tulinnasta, vai samanlaisesta kulttuurisidonnaisesta lukemisesta kuin kaunokirjallisten teosten kääntäminen vieraille kielille?

5 kommenttia:

Ahmu kirjoitti...

Tiedän! Se on Män som hatar, eikä männen, mutta en saa tällä tabletillani mokomaa korjattua. Menen häpeämään.

noora kirjoitti...

Pitäisi varmaan katsoa tästä tuo ruotsalaisversio, pidin amerikkalaisestakin. Mutta ensin luen kirjan! :)

Ahmu kirjoitti...

Kirja kannattaa lukea ensin! Se oli oikeasti hyytävä!

vaarna kirjoitti...

Olen nähnyt ruotsalaisesta vampyyritarinasta vain jenkkiversion, joka oli mielestäni ihan pätevä. Romaani ja alkuperäinen leffa kyllä kiinnostaisivat juuri Elin hahmoa kohtaan tehtyjen muutosten vuoksi.

Toisaalta pidin valtavasti Millenium trilogian jenkkiversiosta. Kirjaa olen yrittänyt metsästää, kun sain myöhemmät osat lahjaksi, mutta sitä ei saa enää mistään kovakantisena.

Pitäisi tutustua ruotsalaiseen tuotantoonkin, mutta tämän tarina on kerta kaikkiaan niin ahdistava, että olen vältellyt sitä. Sama toisaalta vampyyrikirjankin kanssa. Jos jo elokuvat onnistuivat ahdistamaan päivätolkulla niiden katsomisen jälkeen (etenkin Millenium), niin entäs sitten kirjat?

Ahmu kirjoitti...

Minäkin muuten pidin siitä Millennium-trilogian jenkkiversiosta, tosin siitä on kai olemassa vain se kirjatrilogian eka osa, mikä on tietty miinusta. Muös ruotsalaiset versiot ovat vaikuttavia ja kirja kannattaa ehdottomasti lukea. Vampyyriteemassa kallistun ehkä ruotsin kannalle, koska jenkit olivat mielestäni jättäneet muutaman olennaisen jutun pois. Tosin tästä jenkkiversiosta tajusin yhden asian, joka oli jopa kirjan perusteella jäänyt epäselväksi,,, molempi parempi ;)