Recent Posts

lauantai 6. lokakuuta 2012

Kirjamessuilua

Järjetöntä kaatosadetta, vihaisia liikenteenohjaajia, kikattavia teinejä. Sitä oli kirjamessut, kun poikkesin Turun messukeskuksessa perjantaina. Missasin Annukka Salaman ja muutaman muun, hukuin ruuhkaan, tulin tönityksi ja ostin kirjan.

Turun kirjamessut tuottivat hienoisen pettymyksen. Näytteilleasettajia oli niukasti, suuret kustantamot huusivat poissaolollaan, eikä vanhojen kirjojenkaan puolella ollut kovin mielenkiintoisia kojuja. Ja niitäkin oli vähemmän kuin olin odottanut. Paljon oli kirjakojujen joukkoon onnistuttu myös mahduttamaan sellaisia messuilijoita, jotka eivät mielestäni kuuluneet kirjamessujen genreen. Liekö sitten painopiste alkanut kallistua Helsingin messujen suuntaan, kun tuli sellainen vaikutelma, että Turun messut alkavat olla saattohoitoasteella. Tai sitten sade vain sai minut kriittiselle tuulelle.

Kirjatapahtumissa on kuitenkin ihanaa käydä. Tulee jotenkin sellainen fiilis, että pääsee haistelemaan ja maistelemaan kirjamaailman tunnelmia. Se on aika kivaa.





5 kommenttia:

sapuskaa kirjoitti...

Olen menossa Turun kirjamessuille huomenna..toivottavasti ei ole ihan turha reissu. Heidin Köngästä ajattelin käydä kuuntelemassa ja tietysti muutama kirja olisi mukava kantaa kotiin..katsotaan! :)

sapuskaa kirjoitti...

Olen menossa Turun kirjamessuille huomenna..toivottavasti ei ole ihan turha reissu. Heidin Köngästä ajattelin käydä kuuntelemassa ja tietysti muutama kirja olisi mukava kantaa kotiin..katsotaan! :)

Katri kirjoitti...

Vähän samoja fiiliksiä jäi itselleni tänä vuonna Turun kirjamessuista. Ei oikein napannut.

Ja niitä "turhia" kojuja minäkään en ymmärtänyt messuilla. Vievät vain tilaa >:(

Ahmu kirjoitti...

Joo, omituista. En tiedä oliko omat odotukset jotenkin korkealla, mutta silmiin pisti varsinkin isojen kustantamoiden puuttuminen ja kaikki politiikkaa ja uskontoa edustavat kojut. Minusta niille on oma paikkansa, mutta jossain muualla kuin kirjamessuilla...

Villis / Villasukka kirjahyllyssä kirjoitti...

Auts, ei kuulostanut oikein onnistuneelta messukäynniltä :(