Recent Posts

lauantai 21. tammikuuta 2012

Geroge R. R. Martin: Kuninkaiden koitos

Minulla on nyt juuri sellainen tunne, että en ole mitenkään kykeneväinen tekemään kelvollista yhteenvetoa George R. R Martinin Tulen ja jään laulu -sarjan toisesta osasta, Kuninkaiden koitoksesta, jonka sain eilen (yöllä) luetuksi loppuun. Kyseessä on loppujen lopuksi niin massiivinen ja toisaalta yhtenäinenkin kirjasarja, etten millään kykene ajattelemaan näitä kovinkaan itsenäisinä osina.

Kuninkaiden koitos jatkaa sitä, mihin Valtaistuinpeli jäi. Valtaistuinpelistä kirjoittaessani olin hämmentynyt siitä mikä kunkin hahmon motiivi oli, ja mitä ihan oikeasti tapahtui, mutta Kuninkaiden koitos selvensi asetelmaa huomattavasti ja minullekin tuli sellainen olo, että tajuan mistä tässä kaikessa oikein on kyse. Kertojalta toiselle sinkoileva juoni rakentuu mielenkiintoiseksi kokonaisuudeksi, joka todella vaikuttaa lukijan monella tavalla.

Pidän Tulen ja jään laulussa valtavasti siitä, miten henkilöhahmot muotoutuvat. Pahiksetkin ovat sympaattisia ja niin sanotusti hyvät hahmot ajattelevat välillä moraalittomia ja käyttäytyvät tyhmästi. Kyseessä on siis juurikin se inhimillisyys, mikä harmittavan monesti on hukassa fantasiakirjallisuudesta. Pidän myös siitä, että aikuisille suunnattu kirjasarja välttää taidokkaasti fantasian pahimmat kliseet ja on kerronnaltaan juuri sellaista, mikä minuun iskee. Tätä jättiläistä on todella nautinnollista lukea ja kokea.

Tässä yhteydessä on ihan pakko kommentoida Game of Thrones -sarjaa, josta Yle on näyttänyt nyt jo muutaman jakson. Sarja vastaa melko täydellisesti niitä mielikuvia, joita minulla on henkilöhahmoista ollut. Myös maisemat ja miljööt ovat vaikuttavia ja värittävät todella hyvin kirjan maailmaa. Jos jokin miinus on sanottava, niin täytyy myöntää, että ärsyynnyn yleensä aina siitä, kun henkilöhahmojen ikää muutetaan merkittävästi. Osa kirjasarjan hahmoista on hyvinkin lapsia vielä, mutta tv-sarjassa jo ihan aikuisia miehiä. Tälle on ihan taatusti järkevä selitys olemassa, mutta en voi mitään sille, että asia vaivaa minua aina alkuun. Onneksi sarja on muuten niin loistava, ettei pieni yksityiskohta jää harmittamaan liiaksi.

Tämä kirjasarja on ihan ehdotonta luettavaa jokaiselle hyvän fantasian ystävälle!

0 kommenttia: