Recent Posts

keskiviikko 30. marraskuuta 2011

NaNoWriMo 2011: Ohi on!

Niin kului marraskuu kirjoittaessa. Sateinen ja kurainen kuukausi, jota kuitenkin odotan innolla aina joka vuosi. Tänä vuonna sain 50 000 sanaa kasaan jo parissa viikossa, mutta jatkoin tekstini kanssa pakertamista koko kuukauden. Tarinan juoni ei ihan riittänyt 100 000 sanaan, jota ajattelin ensin lähteä kokeilemaan, enkä ole ihan varma olisiko aika ja energiakaan riittänyt. Tähän olen kuitenkin tyytyväinen, oli kiva saada aikaiseksi jotakin.

Marraskuu ja NaNoWriMo ovat aina minulle muistutus siitä, että kyllä sitä aikaa on, kun järjestää, ja kyllä sitä kumminkin saa aikaiseksi, kunhan vaan viitsii. Minä nautin tarinoiden kertomisesta ja saan siitä iloa. Välillä se on työlästä, raskasta ja uuvuttavaa, mutta tykkään silti.

Nyt marraskuun jälkeen yritän taas pitää yllä jonkinlaista rutiinia ja jatkaa keskeneräisiä projekteja. Tosin ajattelin välillä taas palata myös ihan kirjojen lukemisenkin pariin, sillä se puoli on jäänyt hieman vajaaksi marraskuun tiimellyksessä. Tämä oli kuitenkin hyvä ja inspiroiva kuukausi, vaikka välillä väsytti ja usko omaan tekemiseen oli hukassa. Kiitokset kirittäjille ja kannustajille :)

Miten teillä muilla nanoon osallistujilla sujui marraskuu? Mitä sitten seuraavaksi: jatkuuko tarina, vai tavataanko taas ensi marraskuussa?

4 kommenttia:

Paula kirjoitti...

Onnea! :-) Tsemppiä kaikkiin, mitä aloitat jatkossa!

Booksy kirjoitti...

VOITTAJAAAA!!!! Mahtavaa, onnitteluhaleja täältä ;-)

Sara kirjoitti...

Hienoa ja onneksi olkoon! Minä siirrän taas ensi vuoteen josko olisi otollisempi aika...

Niina T. kirjoitti...

Minä ehdin saada kasaan vain 12 000 sanaa, yliopistokiireiden ohella, mutta tarina jatkuu vielä, vasta alkutaipalella ollaan. :)