Recent Posts

lauantai 29. lokakuuta 2011

NaNoWriMo 2011, osa 4: Kuinka siitä selviää?

Kuva: Johannes Vermeer
Kuinka sitten muka selviää siitä, että kuukausi pitää kuluttaa kirjoittamalla? Kaikkiko vapaa-aika uhrata harrastukselle, jonka tuotteena ei välttämättä ole yhtään mitään järkevää? Seuraavassa listattuna (pilke silmäkulmassa) selviytymiskeinoja NaNoWriMo:on osallistuville. Vielä ehtii järjestää puitteet kirjoittamiselle sopiviksi...

1. Osta kaappi täyteen valmisruokia tai lahjo puolisosi siivoamaan/laittamaan ruokaa koko kuukauden. Voi olla että kärsit tästä järjestelystä joulukuussa, jolloin kuukauden lusmuilu kotitöistä kaatuu niskoille. Mutta mitä väliä, sillä silloin sinulla on jo 50 000 sanaa kirjaa kirjoitettuna!

2. Jos olet perheellinen, luovu periaatteista ja istuta lapset koomailemaan television eteen. Marraskuu ei oikein suosi ulkoleikkejä, mutta sijoita hankkimalla tenaville kunnon sadepuvut. Voit myös rakentaa muksuille majan olohuoneeseen ja sulkeutua vessaan kirjoittamaan

3. Raivaa työpöydälle/sohvalle sen verran tilaa, että mahdut kirjoittamaan. Mieti etukäteen, mikä on mukavin mahdollinen kirjoituspaikka ja sijoittele tarpeelliset asiat sen ympäristöön niin, että kaikki on käden ulottuvilla

4. Hanki kirkasvalolamppu ja osta purkillinen d- ja c-vitamiinipillereitä. Käy ostamassa hyvästä tee- tai kahvikaupasta kunnollista virvoitusjuomaa, joka pitää sinut hereillä

5. Suunnittele itsellesi sopiva taukojumppa, joka on helppo ja mukava vetää kirjoitustreenien välissä

6. Valitse iltalukemiseksi jokin sellainen kirja, joka ei sekoita päätäsi liikaa kun kirjoitat, eikä tunge intertekstuaalisiksi viittauksiksi omaan tekstiisi. Unohda television katselu kuukaudeksi; yllätyt miten paljon aikaa saat lisää!

7. Kerää mielimusiikeistasi soittolista, joka sopii kirjoittamasi tekstin henkeen. Kuuntele ja haaveile aina silloin kun ei ole mahdollista kirjoittaa (automatkoilla esim.)

8. Pohdi pystytkö hyödyntämään myös ne ajat, jolloin et normaalisti voisi edes kuvitella kirjoittavasi: töissä kahvitauolla, tylsällä luennolla jossa et muutenkaan käy istumassa kuin pakotettuna

9. Päätä että et vietä joulua ollenkaan. Stressi joulusiivouksista ja lahjahankinnoista häviää kokonaan. Tämän päätöksen voi toki pyörtää vielä joulukuun alkaessa ja stressata senkin edestä

Eikö kerran vuodessa olekin lupa olla (kuukauden ajan) hiukan itsekäs ja nipistää muista velvollisuuksista siksi, että haluaa tehdä jotain mistä oikeasti tykkää kovasti? Työnnä huono omatunto syrjään ja järjestä itsellesi (ja kirjoituksellesi) laatuaikaa, jos se suinkin on mahdollista. Marraskuun jälkeen on taas aikaa korjata katkenneet ystävyyssuhteet ja hyvitellä vihastunutta puolisoa. Sekä siivota koti, joka on kuukauden aikana ajautunut täydelliseen kaaokseen. Voi olla myös, että saat huomata aikataulujen järjestelemisen helpommaksi sitten joulukuussa, kun kalenterista on kadonnut yksi, kuukauden mittainen koitos.

Ja toisaalta: jos kirjoitustahti tuntuu liian kovalta ja haasteet liian suurilta, ei mikään estä asettamasta omia tavoitteita, vaikka 20 000 sanaa kuukaudessa. Minusta tärkeintä on se, ettei jää pohtimaan ja haaveilemaan olisiko unelman toteuttaminen mahdollista, vaan tarttuu toimeen ja yrittää! Lopputuloksena rehellisestä yrittämisestä on yleensä saavutuksista riippumatta hyvä mieli. Kun tietää, että tavoitteita on mahdollista saavuttaa.

2 kommenttia:

Rooibos kirjoitti...

Loistavat ohjeet, Ahmu ;).

Ahmu kirjoitti...

Susi: näinpä juuri!

Rooibos: Kiitos! Toivotaan että muistan itsekin hyödyntää ohjeitani... ;)