Recent Posts

sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Äänikirjatrauma!

Nyt seuraa vuodatusta äänikirjoista ja siitä, miten hankalasti äänikirjat ovat vielä käytettävissä ja saatavilla. Pohdintaa ja ideointia siitä, miten paljon helpommin äänikirjoja voisi ostaa, lainata ja käyttää ja kiukuttelua, miksi asiat eivät ole niin kuin tahdon!

Minä opin lukemaan ekaluokkalaisena hitaasti ja vaivalloisesti, minkä takia äänikirjat olivat minulle ala-asteen ensimmäisillä luokilla kullanarvoinen väline päästä kirjojen maailmaan. Silloin äänikirjat oli luettu kaseteille, jotka kuluessaan väänsivät äänen hassuksi murinaksi, ja jotka piti aina kelata alkuun. Nyt myöhemmin olen lainannut äänikirjoja lähinnä automatkoja, siivous- ja pyörälenkkirupeamia varten. Vaikka tätä nykyä hyvin suuri osa kannettavista soittimista lukee lähinnä mp3 -tiedostoja, on suurin osa myytävistä ja kirjastoissa lainattavista äänikirjoista yhä tiedostoina cd-levyllä. Esimerkiksi Sinuhe egyptiläinen vaatii mahtuakseen järjettömän pinkan levyjä.

Itse kuuntelen äänikirjoja iphonella, joten joudun siirtämään levykkeet yksitellen koneelleni, tai ostamaan internetistä äänikirjan, joka on valmiiksi sellaisessa muodossa, että sitä voi kuunnella puhelimen muistista. Ottaen huomioon sen, miten suuri osa nykypäivän puhelimista ja soittimista lukee nimenomaan  mp3-tiedostoja, on merkillistä ettei äänikirjoja ole saatavilla suoraan kyseisessä muodossa, tai jopa niin, että äänikirjan voisi kirjakaupassa ladata suoraan puhelimeen tai soittimeen! Eikö olisi kätevää, jos kirjakaupoissa, kauppakeskuksissa tai vaikka lentokentillä olisi masiina, josta voisi ladata puhelimeen tai soittimeen haluamansa äänikirjaan ja maksaa ostoksen pankki- tai luottokortilla. Mihin enää tarvitaan hankalia levyjä?

Internetissä on palvelu, joka mainostaa äänikirjoja ja sähkökirjoja, joita voi ladata koneelleen/puhelimeen ja lukea tai kuunnella halutessaan. Erehdyin lataamaan kyseisen ohjelman (jota en nyt nimeä sen takia, että tarkoitukseni ei ole ryhtyä mustamaalaamaan kyseistä yritystä), ja ostin palvelun kautta äänikirjan, jonka kuvittelin siirtyvän laitteeseeni niin, että voin kuunnella sitä milloin haluan. Mutta yllätys: äänikirjaa ei saakaan yli 20euron hinnalla omakseen, vaan se pysyy palvelimella niin, että äänikirjaa kuunnellessa ohjelma lataa kirjaa jatkuvasti internetistä. Tämä kuluttaa ensinnäkin akkua ja toisekseen toimii vain silloin kun internetyhteys on riittävän hyvä. Näin ollen esimerkiksi autossa ja kesäkodissa äänikirjan kuunteleminen osoittautui mahdottomaksi. Äänikirjan hinta meni siis kankkulan kaivoon, koska en ikinä kuuntele äänikirjaa niin, että istua nökötän paikallani, vaan äänikirja palvelee minua matkustaessa ja touhutessa...jolloin internetyhteys on heikoimmillaan...

Nyt kaipaankin siis vinkkejä teiltä! Mistä saisi ladattua puhelimeen äänikirjoja, jotka toimivat internetyhteydestä huolimatta? Kirjastoillakaan ei tällaista lainapalvelua ole, vaan kaikki äänikirjat ovat vielä toistaiseksi cd-levyillä. Olen valmis äänikirjasta maksamaan, mutta haluan tiedoston omakseni niin, että voin käyttää sitä milloin haluan ja missä haluan! Ideoita?

4 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

mä olen aivan samaa mieltä ja törmännyt vastaaviin ongelmiin. en itsekään ymmärrä miten tuo voi olla noin vaikeata. jonkin verran samoja ongelmia on e-kirjojen kanssa. ehkä se on kaikkein ärsyttävintä et pitää olla ihme nörtti et saa jutut toimimaan... no kyllä joku varmaan ratkaisee nämä ongelmat, toivottavast pian.

Tuulia / Lukutuulia kirjoitti...

Kieltämättä outoa, että se on tehty noin vaikeaksi. Luulisi, että ne ketkä saavat rahat äänikirjojen myynnistä, eivät haluaisi, että ihmiset kääntyvät piraattien puoleen ja täten saisivat ne ilmaiseksi ja helposti juuri tuossa kätevässä mp3-muodossa. Netti on nimittäin pullollaan äänikirjapiraatteja.. Täytyisi varmaan antaa jotain palautetta kustantajille ja myyjille..

Satu Ekoluoma kirjoitti...

Kirjoitat kyllä täyttä asiaa! Kuuntelen äänikirjoja autossa, jossa cd-levyt eivät ole ongelma, joten asia ei ole tullut mieleen muuten kuin hyvin ohimenevänä pohdintana siitä, miten hoitaisin asian jos haluaisin kuunnella äänikirjoja vaikka lenkillä. Mutta kun nyt toit sen esiin, huomaan kyllä kuinka järjettömältä tilanne vaikuttaa!

Morre kirjoitti...

Akateemisen kirjakaupan e-kaupassa on mahdollisuus ostaa äänikirjoja mp3-muodossa koneelle ladattuna.
http://download.akateeminen.com/fi/

En tosin ole itse kokeillut tuota, kun en niin äänikirjoja harrasta.