Recent Posts

tiistai 31. toukokuuta 2011

Terhi Rannela: Kirjoita nuorille

Terhi Rannelan Kirjoita nuorille on pieni ja hauska opaskirjanen nuortenkirjallisuudesta ja nuortenkirjojen kirjoittamisesta. Rannela pureutuu kirjasessaan kysymykseen siitä millaista on hyvä nuortenkirjallisuus ja mistä elementeistä hyvä kirja muodostuu. Ääneen pääsevät niin kirjailijat kuin lukijatkin. Vaikka kirja ei ole kovin iso tietopaketti, se pitää sisällään kuitenkin kaiken olennaisen.

Taannoin muistaakseni Valkoisen kirahvin blogissa (korjatkaa jos olen väärässä) oli hyvä keskustelu lastenkirjallisuuden huonosta asemasta. Rannela todistaa kirjassaan, että nuorille (ja miksei näin ollen lapsillekin) kirjoittaminen on oikeasti vaikeaa ja melkoista taiteilua, eikä kyseessä ole mikään läpihuutojuttu. Eivätkös nuoret ole juuri niitä ihmisiä, joihin vaikuttamalla maailmasta voi tulevaisuudessakin olla vielä jotain jäljellä ja niin edelleen? Miksi siis lapsille ja nuorille suunnatut kirjat saisivat olla yhtään sen hutiloidummin tai harkitsemattomammin tehtyjä kuin aikuisillekaan suunnatut?

Suosittelen Terhi Rannelan Kirjoita nuorille -kirjasta kaikille niille, jotka ovat kiinnostuneita siitä mitä kirjallisuuden kentällä tapahtuu, ja millaista on kirjailijan työ. Miksei myös niille, jotka haluaisivat kirjoittaa nuorille suunnatun kirjan.

3 kommenttia:

Tuure kirjoittaa kirjoitti...

Itse en koskaan oikeastaan ole lukenut nuortenkirjallisuutta. Se on vain jäänyt välistä. Silloin aina välillä kun luen työasioissa nuortenkirjallisuutta, hämmästyn usein niiden huonosta tasosta. Vaikka nuorille olisi vaikea kirjoittaa, valitettavan moni kirjailee nuorten nielevän kaiken ja pitää heitä helppona yleisönä.

Mukavaa alkuviikkoa :)

Paula kirjoitti...

Kiitos tästä! Kyselin aika vasta omassa blogissani, löytyykö ketään, kuka olisi tähän oppaaseen lähemmin tutustunut. Silloin kukaan ei nostanut kättään, mutta sain nyt ytimekkään kuvauksen ja arvion sinulta. Hienoa!

Kirjoituksesi perusteella Rannelan opus pitää saada hyppysiin :-)!

Ahmu kirjoitti...

Tuure: Totta, nuortenkirjallisuuden kohdalla aina harmittaa kun törmää huonosti kasattuihin kirjoihin. Onneksi huippuhyviäkin nuortenkirjoja löytyy! Nuoret ovat epäilemättä vaikea kohderyhmä kun osa siirtyy aikuistenkirjoihin heti lastenkirjoista suoraan...

Paula: Lue ihmeessä tämä! Varmasti siinä voisi olla vinkkejä myös sinun kirjoitteluusi vaikka et suoraan nuorille kirjoittaisikaan. Hyviä ideoita joka tapauksessa!