Recent Posts

torstai 27. tammikuuta 2011

Romaanista lautapeliksi eli Taivaan pilarit pelattuna

 Suhtaudun yleensä aika skeptisesti kaikkeen oheiskrääsään, joka liittyy romaaneihin tai ylipäätään taideteoksiin ja niiden kaltaisiin ilmiöihin. Kaupallisuus tunkee lonkeronsa joka paikkaan, eikä siltä näköjään voi välttyä, vaikka kuinka yrittäisi. Ratkesin minäkin, sillä totta kai minun piti saada Ken Follettin Taivaan pilarit -romaaniin perustuva lautapeli!

Onneksi Taivaan pilarit -lautapeli on tehty huolella ja hyvällä maulla. Pelilauta on valtavan kaunis, ja siihen on mahdutettu mukaan kaikki romaanin juonen kannalta olennaiset paikat kuten katedraali (jota pelin kuluessa rakennetaan hauskoilla puupalikoilla), luostari, Shiringin linna, louhos, Kingsbridgen markkinat, metsä jne. Pelissä on pieniä puisia rakentajia, rakennusmestareita, sekä iso pino kortteja, joista löytyy sekä romaanista tuttuja henkilöitä että tapahtumia.  Peli seuraa eri elementeillään uskollisesti Follettin romaanin juonta.

Itse olen toistaiseksi pelannut lautapeliä ainoastaan "sääntöjenopettelupelikerran", eivätkä kaikki yksityiskohdat vielä painuneet mieleeni. Säännöt olivat ensilukemalla monimutkaiset, mutta ne varmasti selkiytyvät kun peliä lähtee pelaamaan ihan tosissaan. Vaikutti kuitenkin toimivalta peliltä, joka varmasti herättää mielenkiintoa erityisesti niiden joukossa, jotka ovat Follettin romaanin lukeneet. Tosin pelatessa lienee turha heittäytyä kuvittelemaan, että romaanissa tehdyt ratkaisut auttaisivat myös pelin voittamisessa...

Taivaan pilarien lautapeliversio pistää miettimään: mitä kaikkea oheistuotetta kirjojen ympärille on saatu aikaiseksi? Onko jostain muustakin romaanista tehty peliä? Millaisia oheistuotteita olisit itse halukas ostamaan, jos ne liittyisivät lempiromaaniisi?

5 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Aika hauska, en ole ennen kuullutkaan kirjasta johon liittyisi peli!? Enkä kyllä tiedä oikein muutakaan krääsää: jos nyt miettii vaikka viime vuosien suomalaisia supermenestyjiä kuten Puhdistusta, niin sen sivutuotteena ei kai ole tullut kuin eriliaisa kirjankansia? Joistain klassikkokirjailijoista ja kirjoista on olemassa jotain oheistuotteita, mutta itse en juurikaan innostu - vaikea keksiä mikä olisi sellaista että haluaisi ostaa...

Raija / Taikakirjaimet kirjoitti...

Tulen ja jään laulu -sarjasta on tehty myös lautapeli, joka on voittanut lautapelipalkintojakin. Ostin pelin, koska fanitan kirjasarjaa, mutta ovathan lautapelit mukavassa porukassa muutenkin ihan kivaa ajanviettoa. Olen hankkinut vuosien varrella, huviksi ja uteliaisuuttani, monia kirjoihin liittyviä oheistuotteita, taikasauvasta pelikortteihin ja harkinnut jopa replikamiekan ostamista :) Itse on tullut tehtyä t-paitoja kirjoihin liittyvillä tunnuslauseilla varustettuna, yleensä sellainen on päällä mm. Finnconissa.

Taivaan pilarit vaikuttaa mielenkiintoiselta peliltä. Kirjaa en ole lukenut, mutta tv-sarjan olen nähnyt.

Ahmu kirjoitti...

anni.m: Minustakin aika hauska juttu, ja olin iloinen huomatessani, että tämä oli tehty huolella ja laadukkaasti!

Raija: Tuota en tiennytkään! En edes ole vielä lukenut Tulen ja jään laulua, vaikka olen kuullut siitä paljon kehuja ja ajatellut, että se pitäisi joskus saada luettavaksi.

Oh, olin oheistavaraa miettiessäni unohtanut kaikki Sormusten herra ja Harry Potter -tavarat joita on vaikka miten paljon. Ja onhan minulla itsellänikin ainakin Shakespeare -kirjanmerkki ja muutamia muita pikkutavaroita, jotka olen ostanut juuri siksi, että ne liittyvät pitämiini kirjoihin ...

Teresita kirjoitti...

Ja lautapelikin vielä, minulla on se DVD-boxikin hankkimatta! Mistä muistuikin asia taasen mieleeni. Mahtaisinko voida vetkuttaa sen tilaamista kevääseen ja hankkia se palkinnoksi (hyvin) tehdystä opinnäytetyöstä..?

Norkku kirjoitti...

Katselin joskus tätä peliä kaupassa, kirja oli niin mainio että tämäkin houkutti. Pelkäsin kuitenkin ettei peli olisi kauhean pelattava niinkuin ns. oheistuotteet aina silloin tällöin. Oletko pelannut tätä lisää, oliko kiva pelattava?