Recent Posts

maanantai 31. tammikuuta 2011

7 asiaa


Satu heitti minulle haasteen, joka on kiertänyt jo useammassakin blogissa. Mikäpä siinä sitten muu, kuin keksimään seitsemän sellaista asiaa, jotka tahtoisin kertoa.

1. En ole aamuihminen. Heräämiseni kestää ikuisuuden, mutta en toisaalta myöskään osaa nukkua myöhäiseen. Herään ilman kelloa joka aamu samaan aikaan ja kestää pari tuntia ennen kuin tajuan mistään mitään.

2. Minulla on ihan hirveä määrä kaikenlaisia keskeneräisiä projekteja. Aloitan uusia juttuja, mutta en millään saa toimeksi saattaa vanhoja valmiiksi!

3. Pidän punaisista unikoista

4. En pidä kovista äänistä. Tästä johtuen en ole ikinä tykännyt käydä baareissa, joissa musiikki soi kovalla ja ihmiset meluavat. Samasta syystä johtuen vihaan ilotulituksia...

5. Scifi -elokuvat ovat minusta melkein kammottavampia kuin kauhuelokuvat. En ymmärrä mitä niissä tapahtuu ja näen niistä painajaisia

6. En ole mikään kotitalousihminen: tykkään kyllä sisustaa kotona, mutta siivoaminen, tiskaaminen ja ruoanlaitto ovat isoja mörköjä!

7. Onnistun yleensä murhaamaan kaikki viherkasvimme, erityisesti orkideat ovat vaaravyöhykkeellä...

3 kommenttia:

M. kirjoitti...

En löytänyt sähköpostiosoitettasi, niin päätin lähestyä kommentilla julkeasti ja julkisesti. Kiinnostaisikohan sinua saada sähköinen (PDF-muotoinen) arvostelukappale pian ilmestyvästä esikoisromaanistani Marian ilmestyskirja? Jos et ole varma, tutustu ihmeessä verkosta löytyvään lukunäytteeseen, http://www.ilmestykset.net/nayte/ ja jos ilmainen kirja houkuttelee, ota yhteyttä sähköpostilla (maija@writeme.com).

Satu Ekoluoma kirjoitti...

Samastun täysin kakkoseen ja seiskaan!! Aamuisin sen sijaan olen heti kohtuullisen skarppina. :)

Ahmu kirjoitti...

M: Pistin sinulle juuri s-postia aiheesta :)

Satu: Voi kun minäkin kykenisin olemaan aamulla pirteä... Vieläkin haukotuttaa vaikka kello on pian yksitoista...