Recent Posts

keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Riikka Pulkkinen: Totta

Siinä se oli. Riikka Pulkkisen kehuttu romaani Totta, jonka käännösoikeuksia on myyty ympäri maailmaa, joka sai Finlandia -ehdokkuuden, ja jonka ansioita on mediassa kehuttu aina taivaisiin saakka. Siinä se oli.

Totta -romaanin lukukokemuksessa kiteytyy oivallisesti se, millainen lukija minä olen. Totta oli eittämättä mahdottoman kauniilla ja lyyrisellä kielellä kirjoitettu, ovelasti punottu romaani, joka kertoo rakkaudesta, surusta, ikävästä ja muistamisen problematiikasta. Romaanissa on päällekkäisiä kertojia, jotka varastavat toisiltaan sijaa. On mielikuvitusta ja keksittyjä maailmoja. Ja sitten se, mikä on totta.

 Mutta. Pulkkisen romaanissa kuitenkin kiteytyy elävästi se, mitä minä kuvailen aina "suomalaiseksi kirjallisuudeksi". Ensinnäkin Totta toistaa tavallaan Pulkkisen esikoisromaanin Rajan teemoja, ja myös henkilöhahmoista löytyy yhtäläisyyksiä. Tämä ei sinällään haittaa, mutta sitten nouseekin kysymykseksi se, mitä kukin lukija kaipaa saadakseen lukukokemuksestaan sen, mitä on hakenut. Totta on siis hienosta ja taidokkaasta juonenkuljetuksestaan huolimatta juurikin sellainen suomalainen romaani, jonka perusajatuksessa ei ole oikeastaan yhtään mitään sellaista, mitä noin keskimäärin joka toinen suomalainen kirjailija ei olisi aikaisemmin kirjoittanut tai ainakin ajatellut.

Totta kertoo tarinaa ikääntyvästä pariskunnasta, jonka rouva on kuolemassa syöpään. Se kertoo tyttärestä ja tyttärentyttärestä, jotka kantavat omia murheitaan. Ja se kertoo Eevasta, joka on toiminut aikoinaan perheen kotiapulaisena ja ollut suhteessa vanhan pariskunnan miehen kanssa. Tyttärentyttären ja Eevan tarinat limittyvät toisiinsa, eikä lukija voi enää lopussa olla varma, ovatko tapahtuneet asiat käyneet Eevalle vaiko tyttärentyttärelle, Annalle.

Mikä sitten pisti vastaan? Olen monta kertaa maininnut lukevani romaaneja siksi, että ne tuottavat minulle mielihyvää ja mahdollistavat sellaisia asioita joita en muuten pystyisi kokemaan. Ehkäpä tässä elämäntilanteessa Pulkkisen romaanien tyyppisten"suomalaiskansan lyyristen kuvausten" lukeminen ei anna minulle juurikaan mitään. En halua lukea surusta, pettämisestä, enkä pienen ihmisen arjen kuvauksesta ja mielikuvitusleikeistä, vaan mielummin seikkailuista jossain siellä missä en ole itse käynyt ja mitä en ole kokenut. Pulkkisen kuvaama maailma on niin sanotusti jo nähty.

Ei silti, yritän nyt tässä kiemurrella ulos itse kutomastani hämähäkinseitistä. Pulkkisen Totta, sekä aikaisempi romaani Raja ovat ehdottomasti hienoja kirjoja ja niiden kieli on kaunista ja taidokasta. Ihan ansaittua lienee se kaikki hehkutus, jonka Pulkkinen on romaaneillaan saanut. En usko, että kyse on myöskään minun sivistymättömästä kirjamaustani. Tämä ei vain nyt sopinut mielentilaani ollenkaan.

Ja muuten: näyttäkää minulle oikeasti edes kourallinen ihmisiä, jotka ajattelevat niin älykkäästi ja syvällisesti kuin Pulkkisen romaanin hahmot. Ja jos se ihmisjoukko sattuu vielä olemaan samassa paikassa samaan aikaan, niin myönnän virheeni ja totean että en tajua mistään mitään...

Suosittelen luettavaksi niille, jotka innostuvat lyyrisestä ja kuvailevasta kielestä ja ihmisluonteen syvyyksiä luotaavasta juonesta, joka rakentuu pienten yksityiskohtien varaan sekä toisaalta myös niille, jotka tahtovat lukea tällä hetkellä huippusuosituksi ja -lahjakkaaksi luokitellun kirjailijan teoksen.

5 kommenttia:

Elegia kirjoitti...

Minulta on Rajakin vielä lukematta, mutta nämä molemmat kirjat kiinnostavat minua, edelleen.

Olet kirjoittanut todella mielenkiintoisen arvion tästä ja olisikin siksikin hauska katsoa, miten itse koen tämän. :)

Ahmu kirjoitti...

Kannattaa ehdottomasti lukea! Ja minun täytyy pitää silmällä niin tulen katsomaan sitten blogiisi mitä tykkäsit. Kiva jos arvioni innostaa lukemaan kyseisen romaanin :)

Teresita kirjoitti...

Tämä on yksi niitä kirjoja joiden kohdalla olen pitkään pohdiskellut, että jaksanko lukea vai en. Hyvinkin pitkälti samoista syistä kuin sinä. Kaipaan kovasti lukemiselta sellaista selkeää todellisuuspakoa. Totta voi olla aihealuieltaan liian läheinen. Olen muutenkin todella huono lukemaan mitään "perhe"- tai "sukukuvauksia". En tosin tiedä miksi. Ehkä se on tuo kommenttisi "on niin sanotusti jo nähty" mikä pitää paikkansa myös itselläni. Aina ei pelkkä kirjan kaunis kieli riitä kiinnostamaan. Minun onneni on se, että luen vain omaksi ilokseni, joten voin myös lukea juuri niin kaukana todellisesta elämästä olevaa tekstiä kuin haluan.

Näillä kommenteilla en siis erityisesti tarkoita tätä kirjaa, koska en ole siihen yhtään perehtynyt, vaan enemmänkin sitä seikkaa minkä pohjalta kiinnostukseni johonkin tiettyyn opukseen herää.

Sitä paitsi, opinnäytetyön ja tenttien keskellä kaipaa jotain ihan muuta. Joku mysteeri tai murhatutkimus voisi sopia tähän väliin...

Ahmu kirjoitti...

Kiitos Teresita! Sinä se aina saat minut uskomaan siihen, että en ole juntti tai tylsimys, kun kritisoin näitä kauniskielisiä ja älyllisiä romaaneja.

Minä odotan jo innolla, josko pukin paketista ilmestyisi jotain kivaa lukemista. Lisäksi nyt lukuvuorossa jälleen kerran Taivaan pilarit, koska nettikauppa viimein lähetti dvd-boksin ja päätin, että kirja pitää kuitenkin lukea uudelleen. Kaiken lisäksi löysin kirja-alesta Unohdetun Ombrian muutamalla eurolla. Onneksi joululoma alkaa parin päivän kuluttua ;)

Teresita kirjoitti...

Olenkin unohtanut ihan kokonaan tuon Taivaan pilarit -sarjan! Kerrokin sitten heti, miltä se vaikutti; nimittäin jos et teilaa aivan totaalisen lyttyyn, veikkaan, että minunkin on pakko se hankkia. On se varmaan laadukkaampaa kuraa kuin mitä töllöstä keskivertona nykyään tulee. Unohdettu Ombria oli hyvä, mutta minä pidänkin kaikista hänen kirjoistaan ;)