Recent Posts

keskiviikko 20. lokakuuta 2010

Charmaine Craig: Vaino ja viettelys

Keskiaikainen kylä ranskassa, kielletty rakkaus, kerettiläisyys ja inkvisitio ovat Charmaine Craigin romaanin keskeiset teemat. Tartuin kirjaan vailla ennakko-odotuksia ja laskin sen käsistäni lopulta todeten, etten oikeastaan saanut romaanista juuri muuta kuin ajankulua. Mutta ihan hyvää ajankulua kuitenkin.

Vaino ja viettelys nivoutuu usean henkilöhahmon ja useiden sukupolvien elämään. Romaanin olennaisin aihepiiri tuntuu olevan seksuaaliset ja kielletyt halut, joiden kanssa henkilöhahmot kamppailevat. Pappi tekee syntiä seurakuntalaistensa kanssa ja himoitsee pikkutyttöä, lääkäriksi opiskeleva poika koskettelee koulussa toista poikaa ja tajuaa olevansa sodomiitti. Rakkaus leimataan synniksi, sillä kerettiläiset hyvätmiehet haluavat omistautua vain jumalalle. Ja lopulta inkvisitio ulottaa lonkeroisen otteensa pikkukylän väkeen.

Craigin kirjotustyyli oli minulle hieman raskasta lukea, mutta sinänsä romaani oli mielenkiintoinen ja todellisiin dokumentteihin ja ihmiskohtaloihin perustuva kuvaus inkivistion maailmasta ja kirkon otteesta, joka yltää ihmisten ylle. Romaanista kuvastui suuri määrä pelkoa, joka näyttäytyi eri tavoilla ja ohjasi ihmisten elämiä. Kovin iloinen tai optimistinen lukuelämys Vaino ja viettelys ei tosiaankaan ollut.

Charmaine Craig on keskiajan kirjallisuuden tutkija ja esikoisromaaniksi Vaino ja viettelys oli erinomainen. Craig selostaa romaanin lopuksi kirjaa varten tekemäänsä tutkimustyötä, josta näkyy ammattimainen ote. Suurimmassa osassa yksityiskohdista lukija voi luottaa siihen, että Craig on pyrkinyt mahdollisimman autenttiseen ilmaisutapaan. Sivuseikkana huomautettakoon, että Charmaine Craig on antanut kasvonsa Disney elokuvan Pocahontas -intiaanineidolle!

Suosittelen inkvisition vaiheista kiinnostuneelle lukijalle, joka haluaa lukea vahvan ja pysäyttävän väläyksen keskiajan maailmasta.

0 kommenttia: