Recent Posts

torstai 29. heinäkuuta 2010

Äänikirja - valmiiksi tulkittu kertomus?

Latasin huvikseni ipodiini muutaman äänikirjan. Kuuntelin äänikirjoja paljon lapsena kun en vielä osannut lukea, ja myöhemmin ne ovat toimineet viihdykkeenä pitkillä automatkoilla. Nyt kuunnellessani minulle ennalta tuttua tekstiä valmiiksi luettuna, aloin pohtia äänikirjan konkreettisinta eroa paperille painettuun tekstiin: äänikirjahan on jo valmis tulkinta tekstistä!

Luettu teksti on aina jollain tavalla tulkittua. Se miten lukija käyttää intonaatioita, missä kohtaa hän pitää tauon, miten hän hengittää ja vaihtaa äänensävyä vaikuttavat huomattavan olennaisella tavalla siihen miten lukija kokee tekstin. Puhtaimmillaan kirjailijan viesti välittyy lukijalle suoraan kirjan sivuilta selattuna, sillä lukija tuo tekstiin aina oman näkemyksensä: lukija siis ikään kuin seisoo kirjailijan ja vastaanottajan välissä ja kertoo tarinan omalla äänellään, oman kokemuksensa kautta suodatettuna.

Pienet äänensävyt kiinnittivät huomiotani äänikirjaa kuunnellessa. Huomasin, että lukija kokee romaanin henkilöt aivan toisella tavalla kuin minä: minulle arka ja pelästynyt päähenkilö olikin lukijalle utelias ja kysyvä. Hän nostaa päähenkilön äänenpainon kysyväksi lauseiden lopussa, kun minun mielessäni ääni laskee alas pelokkaana ja häviää lopussa miltei kadoksiin. Toisesta keskeisestä henkilöstä lukija taas teki monotonisen, sävyttömän mutta hieman huvittuneen kun taas minun lukukokemuksessani hahmo oli pikemminkin aavistuksen jännittynyt ja herkkä.

Äänikirjan kuunteleminen uudesta näkökulmasta hämmentää. Olenko minä kokenut lukemani väärin, vai onko lukeminen aina 100% subjektiivista tulkintaa? Kuka määrittelee sen millainen sävy romaanissa on? Ja toisaalta: miten äänikirjan lukija voisi kyetä koskaan vangitsemaan objektiivista kuvaa romaanista, jonka kokeminen kuitenkin perustuu eri yksilöiden erilaisiin kokemuksiin? Vai onko kirjailija se, jolla on oikeus ja velvollisuus määritellä se miten tekstiä pitää lukea, tulkita ja ymmärtää?

Välillä on mukava kuunnella myös valmiiksi pureskeltuja tarinoita. Se on rentouttavaa, tarkoituksellisen ajatuksetonta -hieman kuin tyhjänpäiväisen sarjan katsominen televisiosta. Mutta onko se ainoa tapa lähestyä äänitettyjä, valmiiksi kerrottuja kertomuksia?

4 kommenttia:

Katja / Lumiomena kirjoitti...

Analysoit äänikirjoja mielenkiintoiselta kantilta: Niin, lukijan ääni vaikuttaa. Ensiksi jo lukijan sukupuoli, miksi nainen / mies. Jos kuuntelee englanniksi, niin brittienglanti on ihan toinen juttu kuin amerikanenglanti jne. Äänikirjoissa on hieman samaa kuin radiokuunnelmissa, joissa näyttelijä tekee hahmon. Jääkö kirjailijan ääni nyt kauemmas?

Koitko muuten äänikirjan kuuntelemisen rentouttavana? Minä en, koska tuskastuin hitaaseen etenemiseen. Novellit voisivat toimia paremmin kuunneltuina.

Tuure kirjoittaa kirjoitti...

Tosi hyvä kirjoitus olen samaa mieltä! Itse en ole koskaan paljoa tykännyt äänikirjoista (no olen kuunnellut niitä tosin vain vähän), sillä paperiset sivut ja printattu teksti on mun juttu:) joskus voisi kyllä kuunnella kokelulla vaikkapa sinuhen, ja verrata sitä sitten lukukokemukseen.

Äänikirjaa voisi verrata teatteriesitykseen - tai nauhoitettuun, telkkarista tulevaan teatteriesitykseen - se on teksti, joka on totetutettu ääneen lukevan tulkinnalla, ja tällä tavoin remiksattu versio alkuperäistekstistä.

Ahmu kirjoitti...

lumiomena: Tavallaan koin äänikirjan kuuntelemisen rentouttavana, tai ehkä pikemminkin "rentouttavana ajanvietteenä sellaisissa tilanteissa jolloin ei voi tehdä muuta". Kuuntelin äänikirjaa mm. tiskatessani ja ajaessani autolla, ja niihin yhteyksiin se sopi hyvin. En varmaankaan viitsisi kuunnella tekemättä mitään muuta samaan aikaan, sillä perinteinen kirja on kuitenkin toimivampi ja luontevampi väline rentoutumishetkiin...

Tuure: Kiva jos pohdintani miellytti :) Ja totta, äänikirja on vähän kuin teatteriesitys, mutta vielä sillä erolla, että draama on tehty esitettäväksi eli ns. ulkopuolisen näyttelijän tms. tulkinta kuuluu kokonaisuuteen mukaan. Perinteiseen kirjallisuuteen ei tällainen "vieras ääni" tavallisesti kuitenkaan kuulu.

Ahmu kirjoitti...

Hih, googlen mukaan Orfismi on kubistinen taidesuuntaus, eli orfisti on varmaan taiteilija, joka toteuttaa orfistisia mieltymyksiään!! Bloggerin sanatarkistus on ihmeellinen asia!

Minunkin lukukokemuksiini ovat äänikirjat vaikuttaneet hurjasti. Kuvittelin esimerkiksi pienenä, että Enid Blyton on mies, koska ainakin Seikkailu-sarjan kirjojen lukijana on rauhallisella ja tasaisella äänellä puhuva mies. Petyin kamalasti kun selvisi, että Enid olikin nainen...