Recent Posts

perjantai 7. toukokuuta 2010

Nicholas Evans: Hevoskuiskaaja

Luin välipalana Evansin romaanin Hevoskuiskaaja, joka kertoo ratsastusonnettomuuteen joutuneesta nuoresta tytöstä, hevosesta, menestyksekästä uraa tekevästä perheenäidistä sekä tietenkin -hevoskuiskaajasta. Ihme, etten ollut lukenut kirjaa koskaan aikaisemmin, koska olin kuitenkin nähnyt elokuvan jo silloin kun se aikoinaan ilmestyi. No, nyt on tullut sekin yleissivistyksen aukko täytettyä.

Hevoskuiskaaja on romaani, joka on kirjoitettu silmälläpitäen tulevaa elokuvaa. Elokuvamaisuus välittyy jokaisesta sanasta ja elokuvakäsikirjoittajan uraa tehnyt Evans tietää selvästi miten kirjoitetaan visuaalinen teksti, joka on helppo kuvitella valkokankaalle. Teksti onkin äärettömän helppolukuista ja jopa yksinkertaista, mutta maalaa silti näkymiä taitavasti. Toisaalta minua lukijana harmittaa ajatus siitä, että romaani tuntuu kirjoitetun ainoastaan elokuvaversiota ajatellen. En yhdy ajatukseen, jonka mukaan Hevoskuiskaaja on yksi kirjallisuutemme suurimpia rakkaustarinoita. Kirjallisia arvoja en Hevoskuiskaajalle suuremmin laittaisi, vaikka tarina onkin omalla tavallaan kaunis ja mielenkiintoinen.

Evansin romaani oli yksi ensimmäisiä tapoja tuoda julkisuuteen ns. hevoskuiskaajat, eli luonnollista hevosmiestaitoa harjoittavat miehet ja naiset. Nykypäivänä yksi tunnetuimmista hevoskuiskaajista lienee Monty Roberts, joka on erikoistunut käsittelemään hankalia ja ongelmaisia hevosia sellaisilla tavoilla, joiden uskotaan olevan nimenomaan hevosille ominainen tapa lähestyä asioita ja ymmärtää niitä. Suomessa vastaavanlaisessa roolissa toimii muun muassa Kari Vepsä. Hevoskuiskaajan ammattiin tutustuminen on näin hevosihmiselle mielenkiintoista, mutta Evansin romaanissa varsinaiseen työskentelyyn hevosten kanssa kiinnitetään melko vähän huomiota. Ehkä parempi niin, sillä hienoinkin lumo rikkoutuu, jos sen yrittää raa'asti selittää auki -onnistumatta.

Suosittelen luettavaksi elokuvamaisista kirjoista pitäville, hevoshulluille ja wannabe-hevoskuiskaajille, sekä niille, jotka tahtovat lukea jotakin nopealukuista ja helppoa, mutta samalla myös kaunista ja koskettavaa.

3 kommenttia:

Leena Lumi kirjoitti...

Tätä en ole lukenut,vain nähnyt filminä, mutta tosi hieno leffa. Varmaa voi suoitella, sillä melekin aina kirja voittaa leffan. Omalla kohdallani tiedän vain pari poikkeusta.

Esteri kirjoitti...

Kirjaa en ole lukenut, elokuva on ok. Hevoskuiskaajista antamasi kommentti on kyllä väärä. Niin kuin Robert Redford asian tavallaan ilmaisi, hevoset eivät ole koskaan ongelma, ongelma on aina ihmisen puolella.

Ahmu kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.